K-ryhmä on jälleen mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä, joka tuo joulun ilon 18 000 vähävaraiselle perheelle. Jo 28. kerran järjestettävän keräyksen tuotoilla hankitaan ruokalahjakortteja, joilla perheet voivat ostaa ruokaa joulupöytään.
Tavaroiden kuljetus ja hyllytys kaupoissa tuottaa päivittäin suuret määrät styroksi- ja muovilaatikoita, jotka on Suomessa tähän asti lajiteltu polttoon ohjautuvaan energia- ja sekajätteeseen.
Uuden jätelain vauhdittamana jäteyhtiöt alkoivat vuoden 2023 alussa tarjota mahdollisuutta lajitella myös kaupoissa syntyvät muovipakkausjätteet erikseen. K-ruokakaupoissa, K-Rauta-kaupoissa ja yritysasiakkaita palvelevissa Onninen Express -myymälöissä on jo lähdetty mukaan keräämään erikseen muovipakkauksia.
”Kaupoissa tarvitaan päivittäin suuret määrät esimerkiksi styroksisia kalalaatikoita, irtokarkkilaatikoita ja kukkaämpäreitä ja -alustoja. Mahdollisuus toimittaa nämä pakkaukset erikseen kierrätykseen ja uusiokäyttöön edistää kiertotaloutta. Muovipakkausten erilliskeräys on merkittävin jätteiden kierrätystä tehostava muutos sitten pahvinkeräyksen alkamisen. Esimerkiksi K-Citymarketeissa saadaan energia- ja sekajätteen osuutta nyt pienennettyä noin puoleen aiemmasta”, sanoo Keskon päivittäistavarakaupan ympäristöpäällikkö Hanna Lehmuskoski.
Muovipakkaukset lajittelevien kauppojen määrä kasvaa koko ajan, ja K-ryhmästä on saatu erilaisia muoveja kiertoon tammi-elokuussa jo 200 tonnia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Kauppojen kierrätysluvut nousevat muovipakkausten keräyksen myötä tänä vuonna korkeammiksi kuin koskaan aikaisemmin – yhdessä pilottikaupassa jopa 95 prosentin kierrätysasteeseen.
”Kannustamme kaikkia kauppojamme lähtemään laajasti mukaan yritysmuovien erilliskeräykseen. Haluamme omalla esimerkillämme kannustaa myös asiakkaitamme panostamaan muovien lajitteluun, jotta arvokkaat raaka-aineet saadaan kierrätykseen”, sanovat Hanna Lehmuskoski ja vastuullisuuspäällikkö Tiina Kotipelto Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupasta.
Asiakkaat voivat viedä kotitalouksien pakkausjätteet K-ruokakauppojen yhteydessä oleviin Rinki-ekopisteisiin. Vuoden 2022 lopussa kauppojen yhteydessä oli yhteensä 400 Rinki-ekopistettä, joissa asiakkaat voivat lajitella kartongin, lasin ja metallin. Lisäksi muovia kerättiin 226 ekopisteessä. Ekopisteisiin tuotiin vuoden 2022 aikana yhteensä yli 16 600 tonnia jätettä.
Kiertotalouden edistäminen on yksi K-ryhmän vastuullisuustyön painopisteistä. K-ryhmän pakkaus- ja muovilinjauksissa on asetettu tavoitteita, jotka tähtäävät muovin käytön vähentämiseen ja pakkausten kierrätettävyyden parantamiseen. Esimerkkinä toimialojen omista toimenpiteistä Keskon rakentamisen ja talotekniikan toimiala liittyi Rakentamisen muovit green deal -sopimukseen ensimmäisenä kaupan alan yrityksenä vuonna 2022.
Lue lisää aiheesta Kehittyvä kauppa -lehdestä