Jouluna suomalaiset satsaavat yrtteihin ja poimivat ostoskoreihinsa kauppojen hyllyiltä löytyviä hedelmiä, jotka sopivat juhlakauteen ja juustolautasille. Näiden tieltä suomalaisten suosikkihedelmä banaani saa jouluna väistää.
Lähituotteet ovat vakiinnuttaneet paikkansa kuluttajien ostoskoreissa siitä huolimatta, että ruoan hinta on tällä hetkellä korostuneesti huomion kohteena. K-ryhmän marraskuussa toteuttaman kyselytutkimuksen* mukaan 76 % vastaajista sanoo ostavansa suomalaisia tuotteita tukeakseen kotimaista tuotantoa ja 52 % sanoo ostavansa paikallisten pientuottajien tuotteita.
K-ruokakaupoista löytyy Suomen laajin paikallisten tuotteiden valikoima: yhteensä noin 50 000–60 000 lähituotetta. ”Laaja pientuottajien tuotteiden valikoima on K-kaupoille tapa kantaa vastuuta paikallisesta elinkeinosta, ruokakulttuurista ja työpaikoista. Tuomme kauppiaita ja pientuottajia yhteen monin eri tavoin ja jaamme pientuottajille parhaita toimintatapoja kauppojen kanssa toimimiseen”, kertoo Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.
Kauppakohtaisen valikoiman räätälöinti ja asiakkaiden tuotetoiveiden kuunteleminen ovat olennainen osa K-kauppiasyrittäjyyttä. Moni pientuottaja saakin tuotteensa ensimmäisenä K-kauppojen hyllyille, sillä K-kauppiaat voivat tehdä kauppakohtaisia sopimuksia pientuottajien kanssa.
Vaikka yhteistyö kauppiaiden ja pientuottajien välillä on luontevaa, sopivien lähituotteiden löytäminen ja kauppakohtaisten sopimusten solmiminen on aikaa vaativaa työtä. K-ryhmän kehittämä uusi digitaalinen alusta sujuvoittaa yhteistyötä: suomalaiset pientuottajat saavat tuotteensa yli 1200 K-ruokakaupan valikoimapäättäjän nähtäville, ja sopimusten solmiminen on entistä helpompaa, kun K-kauppiaat löytävät kiinnostavat paikallistuotteet helposti yhdestä paikasta.
”Alustan käyttöönotto vähentää tuotetietojen manuaalista kirjaamista eri järjestelmiin. Kun kauppa päättää ottaa tuotteen valikoimaansa, tuotetiedot välittyvät alustalta yhdellä klikkauksella aina verkkokauppaan asti. Tämä poistaa monta työlästä välivaihetta ja arvoketju pientuottajalta aina loppuasiakkaalle asti suoraviivaistuu”, kertoo Keskon päivittäistavarakaupan kehitysjohtaja Jani Rantala.
Alusta hyödyttää pientuottajia, sillä he saavat koko valikoimansa näkyviin alustalle veloituksetta. Tuottajien on mahdollista hakea kasvua uusilta alueilta, kun sekä normaali valikoima, että tulevat ja sesonkikohtaiset tuotteet näkyvät K-kauppiaille ympäri Suomen. K-kauppojen kontaktointi helpottuu, kun koko valikoima on helposti esillä kauppiaille tutulla alustalla.
Jyväskyläläinen Hangaround & Nobody Brewing pienpanimo lähti kokeilemaan uutta palvelua ensimmäisten joukossa lähikauppiaan ehdotuksesta. ”Koko valikoimamme löytyy alustalta ja pidämme tuotetietoja yllä aktiivisesti. Pienenä toimijana palvelun valtakunnallisuus on meille tärkeää, sillä tavoitamme sen kautta kauppoja myös muualtakin kuin lähialueeltamme. Toivon, että K-kauppiaat kiinnostuvat oluistamme ja ottavat rohkeasti yhteyttä meihin”, pienpanimon perustajajäsen Pekka Korhonen kertoo.
Pientuottajat voivat rekisteröityä palveluun osoitteessa ktoimittaja.kesko.fi/rek
*K-ryhmän asiakasyhteisö K-Kylässä viikolla 44/2022 toteutettu K Barometri -kyselytutkimus 25–74-vuotiaille suomalaisille, n=961. Aineisto painotettiin iän ja sukupuolen suhteen väestöjakaumaa vastaavaksi.