K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 12.12.2024 Ylöjärven K-Market Vuorentaustan kauppiaana aloittaa 10.1.2025 Mirva Kurki. Vuorentausta tulee hänen kolmanneksi kaupakseen, entuudestaan hän on K-Market Haukiluoman ja K-Market Lamminpään kauppiasyrittäjä.
K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE 1.11.2022
62 % K-ryhmän asiakkaista sanoi syyskuussa toteutetussa K-Barometrissä ostavansa enemmän kaupan omia merkkejä. Sama näkyy myyntidatassa, sillä esimerkiksi K-Menu-tuotesarjan tuotteita ostettiin elo- ja syyskuussa noin 15 % viime vuotta enemmän.
”Asiakkaita kiinnostaa aiempaa enemmän ostoskorin loppusumma, joten tuotteita on saatettu vaihtaa edullisempiin vaihtoehtoihin. Tällaisia tuotteita ovat erityisesti peruselintarvikkeet. Toisaalta samaan aikaan myös laadukkaampien tuotteiden kysyntä on pysynyt tasaisena, ja myyntihittejä löytyy niistäkin. Esimerkiksi Pirkka Parhaat -sarjassa Ahvenanmaalla valmistetun port salut -juuston myynninkehitys oli lähes +40 % elo-syyskuussa”, kertoo Keskon päivittäistavaratoimialan omista merkeistä vastaava myyntijohtaja Tuuli Luoma.
K-ryhmään myyntidatan mukaan elo-syyskuussa on ostettu aiempaa enemmän esimerkiksi Pirkka Parhaat -sarjan leivänpäällisiä ja leikkeleitä sekä smoothieita ja erikoisoluita.
”Samalla ostosreissullakin saatetaan tehdä valintoja eri perustein. Ostoskoriin valitaan edullinen spagetti, mutta sen kanssa halutaankin ostaa halvemman juustoraasteen sijaan esimerkiksi parmesan-juusto. Jokaisen kuluttajan valinnat siitä, miten ostokori kootaan, ovat erilaisia”, kiteyttää Luoma.
Näissä siirrytty edullisempiin omien merkkien vaihtoehtoihin:
Näissä siirrytty omien merkkien laadukkaampiin vaihtoehtoihin:
Lähde: K-ryhmän myyntidata 8-9/2022 vs. 8-9/2021