K-ryhmä sitoutunut puolittamaan ruokahävikin – tuo ensimmäisen hävikkivalmisruoan kauppoihin

K-ryhmän tavoitteena on puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä. Kunnianhimoiseen tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan jatkuvaa toiminnan kehittämistä, kuten kiertotalouden hengessä ideoituja hävikkituotteita. Nyt hävikkiä hyödyntävistä tuotteista koostuva Hyvis-sarja täydentyy valmisruoalla: Hyvis-tomaattijuustokeitolla, jonka valmistuksessa käytetään K-ryhmän keskusvaraston hävikkitomaatteja ja Juustoportin ylijäämäjuustoa.

K-ryhmä on sitoutunut puolittamaan ruokahävikin vuoteen 2030 mennessä vuoden 2019 tasosta. Tavoitteeseen pääsemiseksi mietitään jatkuvasti uudenlaisia ratkaisuja yhdessä tavarantoimittajien kanssa.

’’Pohdimme esimerkiksi Juustoportin kanssa mitä ylijäämävirtoja keskusvarastolle jää ja missä muodossa niitä voitaisiin hyödyntää. Tomaatit ovat myynnillisesti iso tuoteryhmä ja jatkuvassa tuotevirrassa ylijäämää kertyy. Tästä syntyi ajatus, voisimmeko hyödyntää liian kypsät tai kolhiintuneet, mutta muuten herkulliset tomaatit keiton muodossa ja näin välttää hävikkiä’’, kertoo Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.

Hevi-tuotteet saattavat kolhiintua matkalla K-ryhmän keskusvarastolle, kun taas osa ei täytä vaadittuja ulkonäköstandardeja. Tällaiset myyntiin kelpaamattomat, mutta täysin syömäkelpoiset tuotteet ovat erinomainen raaka-aine esimerkiksi keitolle. Hyvis-tomaattijuustokeiton valmistaa Juustoportin Kasvis Galleria Kuopiosta.

’’Keitossa on noin 40 prosenttia tuoreita hävikkitomaatteja. Täyteläinen maku tulee pitkään kypsyneistä Isabella- ja Grand Reserve -juustoista. Myös keiton juustot ovat ylijäämätuotteita. Laadultaan ne ovat ensiluokkaisia, mutta eivät täytä Juustoportin ulkonäköstandardeja juustopakkauksiin, esimerkiksi halkeamien vuoksi. Keittoihin ne sopivat loistavasti”, kertoo Juustoportin markkinoinnista vastaava johtaja Niklas Keski-Kasari.

Se kuinka paljon keittoa voidaan valmistaa, riippuu siitä miten paljon tomaattihävikkiä syntyy.

’’Lähtökohta hävikkituotteissa on hieman nurinkurinen, sillä ne valmistetaan raaka-aineista, joita toivoisimme ettei meillä olisi. Haluamme kuitenkin hyödyntää väistämättä jäävän hävikin fiksulla tavalla’’, Jäske kertoo.

Uusi tuote vastaa asiakkaiden tarpeisiin, sillä lihattomat valmisruoat kiinnostavat kuluttajia ja niitä toivotaan lisää valikoimiin. Hyvis-tomaattijuustokeitto on saatavilla huhtikuusta alkaen vain K-kaupoista.

Ruokahävikin vähentäminen osa K-ryhmän ilmastotoimia

Ruokahävikin vähentäminen linkittyy K-ryhmän ilmastotavoitteeseen olla hiilineutraali vuonna 2025 ja vähentää oman toiminnan päästöt nollaan vuoteen 2030 mennessä. Tärkeimpiä keinoja hävikin ennaltaehkäisyyn ovat valikoimahallinta sekä ennuste- ja tarvesuunnittelu. Se mitä K-ruokakauppojen hyllylle päätyy ei ole sattumaa, vaan tarkan data-analyysin ja kauppakohtaisten valikoimien hallinnan seurausta. Myös kuljetus- ja myymälälogistiikka on optimoitu niin, että hävikkiä syntyy mahdollisimman vähän.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös