Jonnella on takanaan jo pitkä ura K:ssa, sillä hän on tehnyt kesäisin sekä opintojen ohella töitä ravintolatukku Kespron Turun toimipisteessä vuodesta 2017. Kun opinnot olivat edenneet pidemmälle, Jonne päätti yrittää etsiä opintoihinsa sopivia töitä K:n sisältä.
”Puhuin toiveistani oma-aloitteisesti esihenkilölleni ja hän vei asiaa eteenpäin. Kesäksi minulle ehdotettiin lopulta paikkaa täydennyssuunnittelijan sijaisena Kespron hankinnassa”, kertoo Jonne, jolle uusi kesätyö tarkoitti myös muuttoa kesäksi Turusta Helsinkiin ja uutta työympäristö K:n päätoimitalossa K-Kampuksella.
”Kesätyössäni pystyin yhdistämään opinnot ja aikaisemman työkokemuksen – molemmista oli hyötyä. Kespro-kesinä mietin usein mistä tuotteemme tulevat. Nyt pääsin seuraamaan toimitusketjua ulkomaille saakka”, Jonne kertoo kesätyökokemuksestaan.
”Oli hauska huomata, että yllättävän monella K-Kampuslaisella on tausta kaupassa. Oma taustani oli täydennyssuunnittelijan työssä ehdottomasti hyödyllinen, sillä ymmärrän miten myymälässä asiat hoituvat ja miten voin auttaa toisessa päässä työskenteleviä”, Jonne kertoo.