K-ryhmä on jälleen mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä, joka tuo joulun ilon 18 000 vähävaraiselle perheelle. Jo 28. kerran järjestettävän keräyksen tuotoilla hankitaan ruokalahjakortteja, joilla perheet voivat ostaa ruokaa joulupöytään.
K-ryhmän, Nesteen ja Lassila & Tikanojan teettämän 1 000:lle suomalaiselle suunnatun kyselytutkimuksen* mukaan kotitalousjätteiden lajittelu on arkipäivää suurimmalle osalle suomalaisista. Sen sijaan tiellä liikkumisesta syntyvien jätteiden lajittelu on huomattavasti epäsäännöllisempää. Suurimmaksi haasteeksi koetaan rajalliset lajittelumahdollisuudet liikenteessä.
Lähes neljäsosa vastaajista kertoo unohtavansa roskat autoon ja 13 % vastaajista ei autolla liikkuessaan kierrätä. Tärkeimpänä jätteiden lajittelu koetaan yli 65-vuotiaiden keskuudessa; heistä jopa 63 % kertoo lajittelevansa jätteet tiellä liikkuessa. Epätodennäköisin jätteiden lajittelija sen sijaan on 18‒24 vuotias nuori; tästä ikäryhmästä vain 15 % kertoo panostavansa kierrätykseen tien päällä.
Helppous lisää kierrätystä
Neste K -liikenneasemilla asioivista vain reilu kymmenes kokee vastuullisten valintojen tekemisen helpoksi. Kyselyn mukaan liikkumisen yhteydessä syntyvien jätteiden lajittelua voisi helpottaa lisäämällä kierrätyspisteitä liikenneasemien ulko-ovien läheisyyteen, selkiyttämällä lajitteluohjeita sekä tyhjentämällä roska-astiat säännöllisesti.
‘’Kyselyn avulla tunnistimme kehitysaskelia, joilla etenemme kohti vastuullisempaa asemaverkostoa. Vastaamme tielläliikkujien tarpeisiin parantamalla lajittelumahdollisuuksia uusilla kierrätyspisteillä ja lajitteluohjeilla. Parannamme jätejakeiden lajittelua myös aseman omassa toiminnassa ‒ tavoitteena nostaa jätteiden kierrätysaste 78 prosenttiin** vuoden 2021 loppuun mennessä”, kertoo Neste K -liikenneasemien ketjujohtaja Mikko Paukkonen.
Neste K Linnatuulessa jäteastioiden sijoittelu on suunniteltu tarkasti ja astiat on selkeästi merkitty sekä asiakkaiden että henkilökunnan käyttämissä tiloissa. Kerätyt jätejakeet, kuten muovi ja pahvi, kiertävät Lassila & Tikanojan kautta uusioraaka-aineeksi suomalaiselle teollisuudelle.
”Kuluttajalle kierrättämisen tulisi olla arjessa mahdollisimman helppoa, koska se nostaa kierrätykseen päätyvän materiaalin määrää. Kiertotalouden onnistuminen edellyttää tiivistä yhteispeliä kuluttajien ja edistyksellisten yritysten välillä”, sanoo Lassila & Tikanojan ympäristöpalveluiden toimialajohtaja Petri Salermo.
Paistorasvasta uusiutuvaa dieseliä ‒ helppo ilmastoteko autoilijalle
Osana Linnatuulen pilottihanketta Neste valmistaa ensimmäistä kertaa liikenneasemalla käytetystä paistorasvasta uusiutuvaa dieseliä. Neste MY uusiutuva diesel™ -polttoaineen avulla autoilija voi vähentää omaa hiilijalanjälkeään koko tuotteen elinkaaren ajalta laskettuna jopa 90 %*** verrattuna fossiilisen dieselin käyttöön.
“Pilottihankkeemme myötä paistorasva päätyy lopulta uusiutuvaa dieseliä käyttävien autoilijoiden tankkiin. Laskelmiemme mukaan skaalaamalla toimintamallin esimerkiksi kaikkiin 70:een Neste K -liikenneasemaan, vuotuisasta paistorasvasta valmistetun uusiutuvan dieselin määrällä voisi ajaa noin 10 kertaa maapallon ympäri. Pilotin myötä selvitämme mahdollisuuksia kerätä paistorasvaa jatkossa myös muilta Nesteen asemilta”, sanoo Nesteen Suomen asemaverkostosta vastaava johtaja Katri Taskinen.
Neste laajentaa Neste MY uusiutuvan dieselin jakeluverkostoa kevään ja kesän 2021 aikana. Laajennuksen myötä autoilijoita palvelee lähes 150 aseman verkosto Suomessa.
*) K-ryhmän, Nesteen ja Lassila & Tikanojan kyselytutkimus toteutettiin valtakunnallisena kuluttajapaneelina IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen välityksellä, aikavälillä 16.‒24.2.2021. Kyselyyn vastasi valtakunnallisesti 1 000 suomalaista kuluttajaa.
**) Kierrätysasteella tarkoitetaan materiaalikierrätykseen päätyvän jätteen osuutta kokonaisjätemäärästä. Energiajätteeseen päätyvän jätteen osuutta ei lasketa kierrätysasteeseen, koska sitä ei kierrätetä vaan se hyödynnetään sähkön ja/tai lämmön tuotannossa. Myös vaarallinen jäte jää kierrätysasteen ulkopuolelle. K-ryhmän päivittäistavaratoimiala tavoittelee 78 %:n kierrätysastetta.
***) Elinkaaripäästöjen ja päästövähenemän laskentamenetelmä on EU:n uusiutuvaa energiaa koskevan direktiivin (2009/28/EY) mukainen.