K-ryhmä mukaan kotimaisen tuulivoiman tuotantoon; kuusinkertaistaa uusiutuvan sähkön tuotantonsa

K-ryhmä kasvattaa oman uusiutuvan sähkön määrää hankkimalla tuulivoimaa seuraavan 15 vuoden ajan Suomeen rakennettavasta uudesta tuulivoimapuistosta. Hankinnan myötä K-ryhmän oma uusiutuvan energian tuotanto kasvaa kuusinkertaiseksi vuoden 2022 lopussa.

Energiatehokkuus ja kestävien, uusiutuvien energiamuotojen käyttö ovat tärkeitä keinoja ilmastonmuutoksen torjuntaan. K-ryhmä haluaa olla edistämässä uusiutuvan sähköntuotannon lisääntymistä Suomessa ja sitoutuu hankkimaan kotimaisella tuulivoimalla tuotettua sähköä seuraavan 15 vuoden ajan.

Solmimalla pitkäaikaisen hankintasopimuksen tuulivoimapuistoja kehittävän wpd-konsernin kanssa K-ryhmä täydentää uusiutuvan sähkön tuotantoaan merkittävästi ja hankkii tuulivoimaa reilusti yli 40 GWh vuosittain.  

”Me K-ryhmässä olemme osaltamme kunnianhimoisesti mukana ilmastonmuutoksen hillitsemisessä muun muassa lisäämällä uusiutuvan energian omaa tuotantoa sekä parantamalla oman toimintamme energiatehokkuutta. Tavoitteenamme on parantaa energiatehokkuutta 10 % vuoteen 2023 mennessä”, sanoo K-ryhmän vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo.

K-ryhmän vastuullisuustyöhön on panostettu jo yli 20 vuoden ajan

Suomessa Keskon K-kauppoihin ja muihin kiinteistöihin hankkima sähkö on ollut 100 % uusiutuvalla energialla tuotettua vuodesta 2017 alkaen. K-ryhmä on 34 aurinkovoimalallaan yksi Suomen suurimmista aurinkovoiman tuottajista ja käyttäjistä. Sopimuksen myötä K-ryhmä jatkaa edelleen oman aurinko- ja tuulivoiman osuuden kasvattamista sähkön hankinnassaan.

Uusiutuvan energian hankinnan lisäksi K-ryhmä on jo yli 20 vuoden ajan panostanut energiatehokkuuteen. Tässä suurta roolia näyttelee esimerkiksi uusi energiankierrätysjärjestelmä, joka mullistaa K-ruokakauppojen energiankäytön hyödyntämällä energianlähteenä kaikkea kiinteistön hukkalämpöä. Energiakierrätysjärjestelmän avulla K-ruokakaupat voivat olla pian lähes omavaraisia lämmöntuotannon suhteen ja samalla pystytään pudottamaan hiilidioksidipäästöt lähes nolliin. Energiakierrätysjärjestelmä palkittiin viime vuonna Motivan Vuoden Energianerokas 2019 -tunnustuksella.

K-ryhmä on sitoutunut kansainvälisten ilmastokokousten tavoitteisiin ja asettanut päästötavoitteet sekä omalle toiminnalleen että toimitusketjulleen. K-ryhmän vastuullisuustyö on jo pitkään kohdistunut ilmastonmuutosta hillitseviin tekoihin ja Kesko on tänäkin vuonna yritysten vastuullisuustyön tasoa arvioivalla Global 100 -vastuullisuuslistalla jo kuudetta kertaa peräkkäin maailman vastuullisin ruokakauppa.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös