K-ryhmä on jälleen mukana Hyvä Joulumieli -keräyksessä, joka tuo joulun ilon 18 000 vähävaraiselle perheelle. Jo 28. kerran järjestettävän keräyksen tuotoilla hankitaan ruokalahjakortteja, joilla perheet voivat ostaa ruokaa joulupöytään.
K-ryhmän syksyn aikana julkaistava Ravintovalinnat-ominaisuus näyttää asiakkaan kulutuksen suolan, sokerin, kasvisten, kalan ja punaisen lihankin määrien osalta viimeksi kuluneen vuoden ajalta. Omaa kulutustaan voi myös verrata kansallisiin ravitsemussuosituksiin ja asettaa tavoitteita esimerkiksi suolan vähentämiseksi tai kalan lisäämiseksi ruokavaliossa.
Ostotietojen asiakkaalle tuoman hyödyn lisäksi K-ryhmä haluaa olla mukana tukemassa kansallisten ravitsemussuositusten toteutumista.
”Asiakas voi halutessaan asettaa itselleen tavoitteita vaikkapa suolan vähentämiseksi. Asiakas saa palvelusta tietoa omasta suolankulutuksestaan ja näkee esimerkiksi listauksen tuotteista, joista suolaa kertyy eniten omaan ostoskoriin. Kaikkiaan tavoitteena on tarjota datan pohjalta näkymä omiin valintoihin suhteessa virallisiin ravitsemussuosituksiin. Moni yllättyy varmasti siitä, mistä oma suolan- tai sokerinkulutus oikeasti koostuu”, K-ryhmän analytiikasta, datasta ja kanta-asiakkuuksista vastaava johtaja Minna Vakkilainen kertoo.
”Pohjoismaissa eikä juuri maailmallakaan ole vastaavia sovelluksia, joihin tiedot ostetuista tuotteista tulisivat automaattisesti – asiakkaan on aiemmin täytynyt erikseen skannata tai syöttää kulutetun tuotteen tiedot. Palvelumme on maailmanluokan kärkeä ja se perustuu asiakkaan Plussa-kortin ostodataan ja tuotetietoihin. Pyrimme koko ajan kehittämään tuotetietojen kattavuutta”, Vakkilainen kertoo.
Keväällä 2019 lanseeratulla K-Ostokset-palvelulla on jo lähes 200 000 käyttäjää ja määrä kasvaa jatkuvasti.
"Asiakkaamme kokevat tärkeäksi, että heillä on mahdollisuus saada näkymä omiin ostoksiin sekä työkaluja valintojen punnitsemiseen ja niiden vaikutusten seurantaan. Me puolestamme pidämme tärkeänä, että voimme palauttaa dataa asiakkaiden käyttöön ja siten tarjota tietoa, joka aidosti auttaa arkipäiväisten valintojen tekemisessä.”
"Ravitsemukseen ja hyvinvointiin liittyvä datapohjainen näkymä on ominaisuus, jota asiakkaat ovat toivoneet K-Ostoksiin heti palvelun julkaisusta lähtien. Asiakkaat ovat olleet tiiviisti mukana Ravintovalintojen kehitystyössä”, Vakkilainen summaa.
K-Ostokset on datapohjainen palvelu, joka näyttää Plussa-asiakkaille heidän K-ruokakaupoista tekemänsä ostokset ja auttaa tekemään tietoisempia valintoja.
Palvelu on käytettävissä sekä selaimella että K-Ruoka-mobiilisovelluksessa.
Kokonaiskuvan lisäksi palvelu kertoo jo nyt ostosten kotimaisuus- ja ilmastotason
Kotimaisuustaso kertoo, kuinka paljon asiakkaan ostoskorissa on kotimaisia tuotteita verrattuna muihin samankaltaisiin asiakkaisiin.
Ilmastotaso puolestaan tarjoaa havainnollisen kokonaiskuvan ruokaostosten hiilijalanjäljestä ja ilmastovaikutuksista.
Palvelu myös laskee halutessa asiakkaalle realistisen tavoitteen ostosten kotimaisuustason nostamiseen tai hiilijalanjäljen pienentämiseen sekä suosittelee tekoälyn avulla ostoskoriin sopivia tuotteita.
Syksyn aikana julkaistava Ravintovalinnat näyttää asiakkaan kulutuksen suolan, sokerin, kasvisten, kalan ja punaisen lihan määrien osalta viimeksi kuluneen vuoden ajalta. Tuotteiden ravintoarvoja koskevat tiedot tulevat palveluun pääosin kansallisen tuotetietopankin kautta. Omaa kulutustaan voi verrata kansallisiin ravitsemussuosituksiin sekä asettaa kulutukseen liittyviä tavoitteita.