Kesko jatkaa strategiansa mukaisesti päivittäistavarakaupan kauppapaikkaverkoston uudistamista

Kesko jatkaa olemassa olevien kauppojen uudistamista ja avaa myös useita uusia päivittäistavarakauppoja kasvukeskuksiin tulevina vuosina. Erityisesti K-Citymarket hypermarket-formaatin myynti on kasvanut Suomessa merkittävästi ja sen vaikutus päivittäistavarakaupan kannattavuuteen ja markkinaosuuteen on olennainen. Kesko on jo ilmoittanut rakentavansa kolme uutta K-Citymarketia ja näiden lisäksi yhtiön suunnitelmissa on rakentaa useampia K-Citymarketeja kasvukeskuksiin.

”Uudistamme ja vahvistamme kauppapaikkaverkostoamme jatkuvasti ja panostamme uusperustannassa erityisesti kasvukeskuksiin. Suomessa kaupan suuryksiköiden lupa- ja käynnistysprosessit ovat pitkiä, pisimmillään jopa kymmeniä vuosia. Juuri lupaprosesseista johtuen olemme viime vuosina avanneet etupäässä vain pienempiä kauppoja emmekä uusia hypermarketeja. Nyt lähivuosina avattavat uudet hypermarketit ovat merkittävässä roolissa Keskon markkinaosuuden vahvistamisessa ja myynnin edelleen kasvattamisessa”, sanoo Ari Akseli, Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja.
 

”Olemme lisäksi kyenneet kasvattamaan merkittävästi myyntiä olemassa olevasta kauppapaikkaverkostosta kehittämällä kauppojen liikeideoita ja tarjontaa datan pohjalta kunkin kaupan asiakkaiden tarpeisiin osuviksi. Tämä on parantanut myös kauppojen neliötehokkuutta, kilpailukykyä ja kannattavuutta merkittävästi. Olemme uudistaneet K-ruokakauppoja noin miljardilla eurolla viime vuosina. Keskon kasvustrategian mukaisesti investoimme päivittäistavarakauppaverkoston kehittämiseen vuositasolla 200-250 miljoonaa euroa”, Akseli jatkaa.

Merkittävät investoinnit kauppapaikkaverkostoon

Kesko on ostanut pääkaupunkiseudulla Espoon keskuksessa sijaitsevan  kauppakeskuksen hallintaan oikeuttavan osake-enemmistön. Kesko jatkaa kauppakeskuksen kehittämistä tiiviissä yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Kolmen kilometrin sisällä Espoon keskuksesta asuu jo tällä hetkellä noin 40 000 asukasta ja alueen ennakoidaan kasvavan merkittävästi lähivuosina.

Kesko ilmoitti aiemmin rakentavansa pääkaupunkiseudulle Vantaan Kivistöön K-Citymarket-kauppakeskuksen, joka on kooltaan yli 13 000 neliömetriä ja hypermarketin osuus siitä on noin 7 000 neliömetriä. Hypermarketin lisäksi kauppakeskukseen tulee noin 20 muuta palveluntarjoajaa. Uusi K-Citymarketin ympärille rakentuva kauppakeskus aukeaa kevättalvella 2026. Kivistön suuralueella asuu noin 20 000 asukasta ja vuonna 2030 arviolta 28 000. Kauppakeskuksen sijainti Kivistön keskustassa rautatieaseman yhteydessä on erinomainen ja vuokrattavista tiloista on jo nyt hyvin kysyntää.

Kesko laajentaa Helsingin Vuosaaressa sijaitsevassa Kauppakeskus Columbuksessa olevan K-Supermarketin K-Citymarketiksi vuonna 2024. Muutoksen myötä kaupan myymälätila lähes kaksinkertaistuu. Muutostyöt Vuosaaressa alkavat alkuvuodesta 2024 ja valmistuvat saman vuoden loppuun mennessä.

Lisäksi Porvooseen Länsirannalle, noin 50 kilometriä Helsingistä itään, Kesko valmistautuu rakentamaan uuden K-Citymarketin, jonka tontin Kesko on jo ostanut. Porvoo on ostovoimaltaan vahva ja Länsiranta on uusi kaupunginosa keskustan kupeessa. Länsirannan Taidetehtaan kauppakeskuksen viereen suunnitellaan rakennettavaksi kerrosalaltaan noin 7 000 neliömetrin suuruinen K-Citymarket sekä hotelli ja asuntoja.

Myös Kuopioon on suunnitteilla uusi K-Citymarket. Kuopion kolmannen K-Citymarket Haapaniemen myyntialaksi on suunniteltu noin 8 000 neliömetriä ja tavoitteena on jättää hankkeen rakennuslupahakemus vuoden loppuun mennessä. Kuopio on elinvoimainen yliopistokaupunki, jossa asuu noin 123 000 asukasta.

Lisätietoja antavat päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli, puh. 010 53 23490 ja sijoittajasuhdejohtaja Hanna Jaakkola, puh. 010 53 23540. K-ryhmän viestinnän päivystys (ark. klo 9-16), puh. 010 53 50200, viestinta(at)kesko.fi

Kesko Oyj

JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi  

Takaisin ylös