”Kesko on yksi johtavista vähittäiskaupan toimijoista Pohjois-Euroopassa. Vuonna 2015 laadittu kasvustrategia on osoittanut toimivuutensa ja sen onnistunut toteutus on kasvattanut yhtiön liikevaihtoa ja parantanut merkittävästi kannattavuutta. Hyvä kehitys näkyy myös yhtiön omistaja-arvon merkittävänä kasvuna. Jatkamme kasvustrategian toteuttamista kaikilla kolmella toimialalla. Kevään 2021 strategiatyön tuloksena olemme kunkin toimialan osalta terävöittäneet toimenpiteitä myynnin edelleen kasvattamiseksi ja kannattavuuden parantamiseksi. Nostimme entistä vahvemmin strategian ytimeen asiakaskokemuksen jatkuvan parantamisen, digitaalisten palveluiden edelleen kehittämisen sekä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen,” sanoo Keskon pääjohtaja Mikko Helander.
”Toimimme tänä päivänä K-ryhmänä kahdeksassa maassa. K-ryhmän ytimen muodostavat Kesko ja Suomessa toimivat itsenäiset kauppiasyrittäjät. K-kauppiasyrittäjyys on meille merkittävä kilpailuetu, ja toimimme kauppiasliiketoimintamallilla aina kun se tuo meille kilpailuetua,” Helander jatkaa.
Päivittäistavarakaupassa Keskon tavoitteena on olla myös tulevaisuudessa Suomen asiakaslähtöisin ja kannattavin ruokakauppa ja markkinajohtaja ruoan verkkokaupassa. Kasvustrategian perustana ovat kauppakohtaiset liikeideat, tiedon laaja hyödyntäminen ja vahva digitaalinen osaaminen sekä tehokkaat prosessit. Tavoitteena on edelleen vahvistaa markkinajohtajuutta foodservice-liiketoiminnassa.
Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa Kesko jatkaa johtavan asemansa vahvistamista Pohjois-Euroopassa. Rakentamisen ja talotekniikan kauppa palvelee ammattirakentajia, teknisen tukkukaupan asiakkaita ja kuluttajia ja tavoitteena on tarjota saumaton asiakaskokemus sekä kivijalassa että digitaalisissa kanavissa. Kasvustrategian toteuttamista jatketaan maakohtaisesti, ja kasvua haetaan sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta.
Autokaupassa Keskon tavoitteena on tarjota markkinoiden paras asiakaskokemus ja vahvistaa markkina-asemaa. Kasvustrategia perustuu vahvaan yhteistyöhön maailman johtavan autovalmistajan Volkswagen Groupin kanssa, digitalisaation aiempaa laajempaan hyödyntämiseen, operatiivisen tehokkuuden parantamiseen sekä käytettyjen autojen ja palveluiden myynnin kasvattamiseen.
”Vastuullisuus on ollut vuosikymmeniä Keskon liiketoiminnan ytimessä ja Kesko on valittu useita kertoja maailman vastuullisimmaksi ruokakaupaksi Global 100-listalla. Teemme entistä vahvemmin vastuullisuustyötä liiketoimintakohtaisesti tavoitteenamme mahdollistaa asiakkaillemme kestävä elämäntapa,” Helander toteaa.
Uudet taloudelliset tavoitteet
Keskon hallituksen hyväksymät uudet keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet ovat kannattavuuden osalta vertailukelpoinen liikevoitto-% yli 6,0 % ja vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto yli 14,5 %. Taloudellisen aseman osalta tavoitteena on, kuten aiemmin, että korolliset nettovelat / käyttökate -tunnusluku ilman IFRS 16 -vaikutuksia on enintään 2,5. Kesko-konsernin aikaisemmat taloudelliset tavoitteet olivat vertailukelpoinen liikevoitto-% 5,5 % ja vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto 12,5 % sekä korolliset nettovelat / käyttökate -tunnusluku ilman IFRS 16 -vaikutuksia enintään 2,5.
Mittari | Tavoite | Aiempi tavoite | Toteuma 2020 |
Vertailukelpoinen liikevoitto-% | yli 6,0 | 5,5 | 5,3 |
Vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto, % | yli 14,5 | 12,5 | 12,0 |
Korolliset nettovelat/käyttökate, ilman IFRS 16 -vaikutuksia |
enintään 2,5 | enintään 2,5 | 0,4 |
Lisätietoja:
Mikko Helander, pääjohtaja Kesko Oyj, puh. 010 53 22301
Jukka Erlund, talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj, puh. 010 53 22113
Karoliina Partanen, viestintäjohtaja, Kesko Oyj, puh. 010 53 20744
Kesko Oyj
JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi