Uusi kauppa avautuu arviolta keväällä 2026. Rakennushankkeen pääurakoitsijaksi on valittu mikkeliläinen Jalon Rakentajat Oy. Muut valitut urakoitsijat ovat paikalliset Kuopion LVI-talo Oy, Sähkö Jave Oy sekä Caverion Suomi Oy.
Uuden rakennuksen koko on noin 12 000 neliömetriä. Se jakautuu K-Citymarketin elintarvike- ja käyttötavaraosastoihin sekä vuokrattaviin etumyymälöihin.
”Uskomme Kuopion kaupungin kasvun jatkuvan, joten on hienoa päästä toteuttamaan kolmas K-Citymarket Kuopioon. Rakennustöiden käynnistyessä hanke alkaa konkretisoitua nyt myös kaupunkikuvassa. Haapaniemen tontti on hankittu 18 vuotta sitten ja alueen edellisestä uudesta K-Citymarket -avauksestakin on kulunut jo 13 vuotta, joten ollaan historiallisen investoinnin äärellä. K-Citymarket Haapaniemen kaikki vuokrattavat etutilat on jo vuokrattu ja kauppiasvalinta on tarkoitus tehdä kuluvan kesän aikana”, kertoo Keskon Itä-Suomen aluejohtaja Jesse Kohonen.
Kesko on uudistanut K-ruokakauppoja noin miljardilla eurolla viime vuosina ja investoi vuositasolla päivittäistavarakauppaverkoston kehittämiseen 200–250 miljoonaa euroa.
Erityisesti hypermarket-formaattia edustavan K-Citymarketin myynti on kasvanut Suomessa merkittävästi ja sen vaikutus päivittäistavarakaupan markkinaosuuteen on olennainen. Lähivuosina avattavat hypermarketit ovat merkittävässä roolissa Keskon markkinaosuuden vahvistamisessa ja myynnin edelleen kasvattamisessa. Kuopion Haapaniemen K-Citymarketin lisäksi Kesko on rakentamassa lähivuosina uusia K-Citymarketeja Lempäälän Ideaparkiin, Lahden Paavolaan, Vantaan Kivistöön ja Porvoon Länsirannalle. Lisäksi Kesko laajentaa tänä vuonna Helsingin Vuosaaressa Kauppakeskus Columbuksessa olevan K-Supermarketin K-Citymarketiksi.