Kolme vinkkiä: näin varmistat, että aurinkopaneelisi on valmis ottamaan kaiken irti kesäauringosta

ONNISEN LEHDISTÖTIEDOTE 16.7.2024 Suomen suurimman aurinkopaneelien maahantuojan, teknisen tukkukaupan Onnisen asiantuntija neuvoo, miten pidät huolta aurinkopaneelistasi ja varmistat sen tehokkaan toiminnan.  

1) Aurinkopaneeli on (lähes) huoltovapaa - puhdistusta ei kuitenkaan tule unohtaa

Moni saattaa yllättyä kuullessaan, että aurinkopaneelin elinikä voi olla jopa vuosikymmeniä. Monet ensimmäisistä, 1950-luvulla valmistetuista paneeleista tuottavat edelleen sähköä ongelmitta (Lähde).

Tietyt huoltotoimet ovat tärkeitä paneelien suorituskyvyn ja kestävyyden varmistamiseksi, vaikka aurinkopaneelit ovatkin lähes huoltovapaita. 

”Paneelin pinnalle kerääntynyt lika tai roskat kannattaa poistaa varovasti pehmeällä liinalla. Tarvittaessa voi käyttää mietoa pesuainetta. Paneeli myös toimii tehokkaammin, jos poistat paneelia varjostavat esteet”, sanoo Onnisen uusiutuvan energian tuotteiden hankinnasta ja liiketoiminnasta vastaava johtaja Arto Koivisto.

2) Kutsu asiantuntija hätiin tarvittaessa

Jos havaitset aurinkopaneelissa halkeamia tai muita selkeitä vikoja, ota yhteyttä ammattilaiseen, joka voi korjata ne. 

”Kannattaa pitää säännöllisesti silmällä aurinkopaneelin tuottoa; jos tuotto laskee äkisti ilman selkeää syytä, voi paneelissa olla vika, jota paljas silmä ei erota”, Koivisto vinkkaa.

3) Varaudu kesään jo talvella

Vaikka sana aurinkoinen ei aina kuvaa Suomea hyvin, soveltuu Suomi silti hyvin aurinkosähkön tuotantoon. Aurinkopaneelit tuottavat Suomessa tehokkaasti sähköä maaliskuusta syyskuuhun. Viileä ilma itse asiassa parantaa tuottoa.

Talvessa on aurinkopaneelien näkökulmasta myös yksi hyvä puoli, jota harvoin tulee ajatelleeksi: lumi toimii paneelin pintojen puhdistajana.

”Toisinaan paneelin päälle saattaa tosin muodostua jäätä, jonka poistaminen kannattaa tehdä niin hellävaraisesti kuin mahdollista, ettei vahingoita paneelia. Käytännössä tällaiset tapaukset ovat onneksi hyvin harvinaista”, Koivisto kertoo.

Pitämällä paneelistasi siis huolta myös talvella varaudut jo hyvissä ajoissa kesään.



Aurinkopaneelit tuottavat toisinaan sähköä yli oman tarpeen. Tällöin aurinkosähköä voi varastoida eri tavoin. 

“Energiakriisi kasvatti pientaloasukkaiden kiinnostusta aurinkosähköön. Hintavaihtelun vuoksi myös sähkön varastoinnista on tullut kannattavampaa. Aurinkosähköä voi varastoida akkuihin. Toinen tapa on hyödyntää sähköauton akkua ja ladata sitä, jolloin varastoitua energiaa voi hyödyntää liikkumiseen. Auringon paistaessa paneelien tuottamaa sähköenergiaa voidaan varastoida myös lämmöksi, esimerkiksi lämmittämään käyttövesivaraajan vettä”, Koivisto kertoo.

Jos voimalaa on vasta hankkimassa, voi olla järkevää mitoittaa se omaa kulutusta hieman suuremmaksi. Siten voi varautua mahdollisesti kasvavaan omaan sähkönkäyttöön kuten vaikkapa sähköauton hankintaan.

”Näin energiaa riittää huippukuukausina myös myyntiin. Omaan käyttöön tuotetusta sähköstä hyötyy myös silloin, kun sähkö on edullista. Ilmaisen sähkön lisäksi säästö syntyy siitä, ettei omaan käyttöön tuotetusta sähköstä tarvitse maksaa siirtomaksuja tai veroja.”

Mikäli oma aurinkopaneeli on vielä hankkimatta, kuluttaja saa hankittua sellaisen kätevästi esimerkiksi K-Raudasta tai Elfin-ketjun liikkeistä.

Lisätietoja:
K-ryhmän viestintä, puh. +358 1053 50200, viestinta@kesko.fi   

 

Takaisin ylös