K-Citymarket Lahti Launeen kokonaisuudistus on valmis

Lahtelaisen Launeen K-Citymarketin kokonaisuudistus on valmistunut. Remontin myötä kauppa päivittyi kokonaisuudessaan 2020-luvulle. Uudistuneen kaupan avajaisia juhlitaan tiistaista 22.10. alkaen. 

K-Citymarket Lahti Laune uudistui lattiasta kattoon. Niin talotekniikka, kalusteet kuin käsittelytilatkin uudistettiin. Myös myymälän ilme päivitettiin. Samalla kaupan kylmälaitteet vaihdettiin uusiin, ympäristöystävällistä hiilidioksidia kylmäaineena käyttäviin laitteisiin. Tehdyt uudistukset ja korjaukset parantavat merkittävästi kiinteistön energiatehokkuutta.

Kauppias Mikko Puhakka kertoo, että uudistus sujui äärimmäisen hyvin ja nopeasti, vaikka kauppa oli auki koko remontin ajan.

”Iso kiitos henkilökunnallemme, asiakkaillemme sekä kaikille uudistuksessa mukana olleille tahoille. Nyt meillä on uusi ja hieno kauppa – tervetuloa ostoksille.”

Puhakan mukaan kauppa on tuotu 2020-luvulle ja kaikki on uutta. Valoisuus ja avaruus ovat uudistetun myymälän kulmakiviä. Nämä on saatu aikaan esimerkiksi matalilla myymäläkalusteilla, jotka luovat hyvän näkyvyyden kaupan sisällä ja helpottavat eri osastojen hahmottamista.

Myös kaupan käyttötavaraosastot uudistettiin kattavasti. Tavaratalojohtaja Susanna Kurvinen kertoo, että remontin myötä käyttötavaraosastoista on tullut aiempaa avarammat ja selkeämmät niin esillepanojen kuin valikoimankin osalta. Esimerkiksi niin kodintekstiiliosasto kuin lasten tarvikkeiden, vaippojen ja lelujen osastot saivat runsaasti lisää tilaa. Astia- ja kodintarvikeosastolta löytyy uudistuksen myötä suositun Maku-keittiövälinesarjan tuotteita. 

Kaupan tiloihin avattiin elokuun lopulla täyden palvelun Posti. Lisäksi kaupalta löytyvät vanhat tutut lisäpalvelut, kuten Schenker, Matkahuolto, Postnord sekä Budbeen pakettiautomaatti. Fonumin piste löytyy myymälän sisäpuolelta kirja- ja korttiosaston yhteydestä.

K-Citymarket Lahti Launeen remontti on osa Keskon kasvustrategian mukaista päivittäistavarakaupan kauppapaikkaverkoston uudistamista. Hypermarket-kokoisten kauppojen myynti on kasvanut Suomessa merkittävästi ja niiden vaikutus päivittäistavarakaupan markkinaosuuteen on olennainen.

”Uudistettu kauppa tuo paikallisille entistäkin parempia palveluja ja vastaa asiakkaidensa tarpeisiin. Samalla kiinteistöstä tuli aiempaa vastuullisempi”, sanoo K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki.

Uudistuneen kaupan avajaisia juhlitaan tiistaina 22.10., jolloin tarjolla on kakkukahvit 1500 ensimmäiselle. Koko kauppa on täynnä hienoja avajaistarjouksia. Viikonloppuna avajaishulina jatkuu muun muassa lauantain 26.10. Lasten päivällä.

K-Citymarket Lahti Laune jatkaa tutuilla aukioloajoillaan: kauppa on auki joka päivä vuorokauden ympäri.

Takaisin ylös