Pilkon K-Citymarket Joensuussa uudistuu täysin. Remontissa uusitaan muun muassa talotekniikkaa, myymäläkalusteet ja takatilat. Kaupan kylmälaitteet vaihdetaan uusiin, ympäristöystävällisellä hiilidioksidilla toimiviin laitteisiin. Suunnitellut uudistukset ja korjaukset parantavat merkittävästi kiinteistön energiatehokkuutta.
Remontti alkaa elokuussa uusien verkkokaupan tilojen rakentamisella. Myymälän puolella remontti alkaa näkyä asiakkaille ensi vuoden alussa. Myymälän osalta remontti on valmis arviolta kesäkuussa 2025 ja sen jälkeen uudistus jatkuu vielä muun muassa uuden autopesulan ja vesikattojen osalta.
Kauppias Juha Kupiainen kertoo, että verkkokaupan uudistus on yksi suurimmista asiakkaille näkyvistä asioista, joita remontti tuo tullessaan.
”Tavoitteemme on tehdä asiakkaillemme entistäkin parempi kauppa. Verkkokauppa paranee huomattavasti, kun sille rakennetaan remontin yhteydessä omat, uudet tilat ja lokerikkonouto kaupan etupuolelle. Näin siitä tulee 24/7 käytössä oleva palvelu”, kertoo kauppias.
Pilkon K-Citymarket tunnetaan hyvästä hedelmä- ja vihannesosastosta ja palvelutiskistä. Näitä pyritäänkin vahvistamaan entisestään remontin myötä. Myös kaupan oman keittiön valikoimaa kehitetään. Lisäksi kauppaan tulee leipomo, joka korvaa nykyisen paistopisteen.
Uudistus pyritään tekemään siten, että asiakkaille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Kauppa on muutenkin tarkoitus pitää tuttuna, vaikka moni asia uudistuukin. Kupiainen kertoo, että esimerkiksi myymäläkierto halutaan pitää remontin jälkeen samankaltaisena kuin tähän asti ja tuotteet löytyvät jatkossa pitkälti samoista paikoista kuin aiemmin. Pieniä muutoksia tulee, mutta iso kuva säilyy tuttuna.
”Haluamme kuunnella asiakkaidemme toiveita tarkasti ja siksi olemme suunnitelleet remonttia asiakastyytyväisyystutkimusten tulosten pohjalta. Teemme asiakkaillemme syksyllä myös lisäkyselyn, jossa voi esittää toiveita esimerkiksi osastojen kehittämisestä”, Kupiainen sanoo.
K-Citymarket Pilkon tavaratalojohtajana toimii Kaisla Sirviö. Hän kertoo, että myös kaupan käyttötavaraosastot uudistuvat ja myymälä saa uuden ilmeen. Käyttötavaraosastoilla joidenkin osastojen paikkoihin tulee muutoksia ja esimerkiksi kauneusosasto saa enemmän tilaa. Näin osastot vastaavat entistäkin paremmin asiakkaiden toiveita. Remontin myötä myymälään tulee myös aivan uusi outlet-osasto. Hihnallisten itsepalvelukassojen määrä kasvaa. Myös piha-alue uudistuu ja esimerkiksi kierrätyspisteen paikka vaihtuu, jotta siellä asiointi olisi jatkossa sujuvampaa.
K-ryhmä haluaa edistää kasvavien kaupunkien palvelujen kehittymistä uudistamalla kauppaverkostoaan.
"Investoimme strategiamme mukaisesti kauppapaikkaverkostoomme ja nyt vihdoinkin vuorossa on K-Citymarket Pilkko. Uudistuksen myötä kauppiaamme on mahdollista kehittää entistä paremmin kauppakohtaista liikeideaa juuri pohjoiskarjalaisille asiakkaillemme. Erinomaiset kaupan palvelut ovat elämänlaatukysymys ja uskon, että remontin myötä tarjoamme jatkossa valtakunnallisestikin mitattuna aivan huippulaatua asiakkaillemme”, Keskon Itä- ja Keski-Suomen aluejohtaja Jesse Kohonen sanoo.