Lähiluettava K-Plussa-kortti on Suomen paras

KESKO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 07.11.2012 KLO 17.30 1(2)

Vuoden 2012 paras NFC-teknologiaan perustuva palvelu Suomessa on K-Plussan kontaktittomaan lähilukutekniikkaan perustuva käteiskortti. Tunnustus jaettiin Digimediapäivä 2012 -tapahtumassa 7.11.2012 Helsingissä.

Suomen Paras Mobiilipalvelu 2012 -kilpailussa olivat mukana kaikki vuonna 2012 markkinoilla olevat mobiilipalvelut sekä yleisön kilpailuun ehdottamat palveluideat. Kilpailu käytiin 11 eri kategoriassa, joista K-Plussa-kortti voitti sarjan "Paras NFC-palvelu tai konsepti".

Lähiluettava K-Plussa-kortti lanseerattiin asiakkaille helmikuussa 2012 ja se on jo käytössä noin 300 000 K-Plussa-asiakkaalla. Kortti nopeuttaa asiointia kaupan kassalla.

- Kaupan kassatoimintojen sujuvuuden kehittäminen on tärkeää asiakkaiden asiointikokemuksen sekä kaupan toiminnan tehokkuuden kannalta, kertoo K-Plus Oy:n toimitusjohtaja Tapio Näveri.

- Asiakkaidemme kiittävät kommentit sekä tämä K-Plussan nyt saama palkintokin osoittavat sen, että ratkaisumme siirtyä kontaktittoman lähilukuteknologian hyödyntämiseen palveluissamme on ollut oikea, iloitsee Näveri.

Kyseessä on suurin lähilukutekniikkaan perustuva sovellus vähittäiskaupan alalla Suomessa. Tällä hetkellä K-ryhmän kaupoissa on yli 5000 maksupäätettä, joilla lähiluettavaa K-Plussa-korttia voi hyödyntää. Tulevaisuudessa samoilla päätteillä on mahdollista hyödyntää myös langattomaan maksamiseen liittyviä palveluja.

- Haluamme samalla rohkaista kaikkia ostotapahtuman sujuvuuteen vaikuttavia kumppaneitamme kehittämään omia tuotteitaan tähän suuntaan.

Teleforumin järjestämän kilpailun tavoitteena oli tukea mobiilipalveluiden ja innovaatioiden  kehitystä. Tuomaristoon kuuluivat ministeri Krista Kiuru (Liikenne- ja viestintäministeriö), Peter Vesterbacka (Rovio), Vesku Paananen (Microsoft Finland), Paola Suhonen (Ivana Helsinki), Tero Ojanperä (Vision+ -rahasto), Anni Ronkainen (Google Finland) ja Will Cardwell (Aalto Centre for Entrepreneurship).

Suomen Paras Mobiilipalvelu 2012: www.bestmobileservice.fi

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Tapio Näveri, K-Plus Oy, tapio.naveri@kesko.fi, puh 010 53 37170
Juhani Kivikangas, Teleforum ry, juhani.kivikangas@teleforum-ry.fi, puh 040 556 1228

K-Plus Oy
K-Plussa on Suomen laajin ja monipuolisin kanta-asiakasohjelma, joka tarjoaa asiakkailleen etuja  jo yli 3 000 ostopaikasta ja yli 40 yhteistyökumppanilta. K-Plussa-kortteja on noin 3,8 miljoonalla suomalaisella yli 2,2 miljoonassa taloudessa. Lisätietoja osoitteesta www.plussa.com

Kesko
Kesko (www.kesko.fi) kuuluu maailman 100 vastuullisimman yrityksen joukkoon (The Global 100 Most Sustainable Corporations in the World). Olemme vähittäiskaupan osaaja, jonka ketjuilla on noin 2 000 kauppaa Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Kauppojemme kautta tuomme elämisen laatua asiakkaan jokaiseen päivään.

Takaisin ylös