Tällä palstalla pureudutaan sijoittajia kiinnostaviin Kesko-aiheisiin blogikirjoituksissa ja podcasteissa.
Katso eläkkeelle jäävän pääjohtajan Mikko Helanderin haastattelu tilinpäätöstiedotteen julkistuspäivältä 30.1.2024
PÄÄJOHTAJAN KOMMENTIT:
"Kaikki Keskon toimialat tekivät hyvän tuloksen vuonna 2023. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 11 783,8 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto oli 712,0 miljoonaa euroa. Vahva kannattavuus on osoitus siitä, että yhtiön kasvustrategia ja sen onnistunut toteutus kaikilla toimialoilla ovat tuoneet tuloksia myös aiempaa haastavammassa toimintaympäristössä. Hyvä tuloksentekokyky ja vahva taloudellinen asema mahdollistavat investoinnit kasvuun ja myös hyvän osingonmaksukyvyn. Hallituksen osinkoehdotus yhtiökokoukselle on 1,02 euroa osakkeelta eli yhteensä lähes 406 miljoonaa euroa. Osinko esitetään maksettavaksi neljässä erässä.
Vahva kannattavuus on osoitus siitä, että yhtiön kasvustrategia ja sen onnistunut toteutus kaikilla toimialoilla ovat tuoneet tuloksia myös aiempaa haastavammassa toimintaympäristössä. Hyvä tuloksentekokyky ja vahva taloudellinen asema mahdollistavat investoinnit kasvuun ja myös hyvän osingonmaksukyvyn.
Ruokakaupassa myynti kasvoi sekä K-ruokakaupoissa että foodservice-liiketoiminnassa. Hyvän kehityksen perusta on vahva asema ruokakaupan kaikilla eri osa-alueilla Suomessa. Erityisesti Kespron kehitys vuonna 2023 oli vahvaa. Ostovoiman paranemisella ja inflaation hidastumisella on alkanut olla positiivinen vaikutus markkinaan. Toisella vuosipuoliskolla myös premium-tuotteiden kysyntä elpyi. Kampanjat ja muut markkinointitoimenpiteet vahvistivat asiakasvirtoja ja myyntiä. Suomen päivittäistavarakaupassa hintakilpailu jatkui kireänä. Toimialan liikevaihto oli 6 351,6 miljoonaa euroa ja se kasvoi 3,7 %, vertailukelpoinen liikevoitto oli 444,8 milj. euroa.
Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa kannattavuus pysyi hyvällä tasolla, vaikka se heikkeni edellisestä vuodesta rakentamisen aktiviteetin ja syklin heikennyttyä. Inflaation ja korkojen nousun seurauksena rakentamisen aktiviteetti laski kaikissa toimintamaissamme. Pidemmällä tähtäimellä rakentamisen ja talotekniikan kaupan tulevaisuuden näkymä on kuitenkin positiivinen. Kaupungistuminen, korjaus- ja investointivelka, infrahankkeet sekä vihreä siirtymä ylläpitävät rakentamista yli syklien. Myös vuonna 2023 kasvustrategian toteutetusta jatkettiin määrätietoisesti muun muassa hankkimalla Elektroskandia Norjassa ja laajentamalla toimintaa Tanskaan sopimalla Tanskan johtaviin rautakaupan toimijoihin kuuluvan Davidsenin hankkimisesta. Toimialan liikevaihto oli 4 193,2 miljoonaa euroa ja se laski 8,7 %, vertailukelpoinen liikevoitto oli 212,5 milj. euroa.
Autokaupassa uusien autojen myynti ja oman toiminnan uudistaminen ovat parantaneet kannattavuutta selvästi. Myynti kasvoi kaikissa autokaupan liiketoiminnoissa. Uusien autojen toimitukset kasvoivat merkittävästi vertailukaudesta. Myös käytettyjen autojen ja palveluiden myynti kasvoi selvästi. Tänä päivänä Keskon autotoimiala on liikenteen sähköistymisen johtava toimija Suomessa. Toimialan liikevaihto oli 1 262,3 miljoonaa euroa ja se kasvoi vertailukelpoisesti 13,9 %, vertailukelpoinen liikevoitto oli 82,6 milj. euroa.
Jäädessäni nyt eläkkeelle kiitän lämpimästi kaikkia asiakkaitamme, osakkeenomistajiamme,
K-ryhmäläisiä sekä yhteistyökumppaneitamme luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä kuluneina vuosina. Seuraajani Jorma Rauhala saa johdettavakseen vahvan, modernin ja kansainvälisen kauppakonsernin, joka jatkaa kannattavaa kasvua myös tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.
Kesko on tänä päivänä kannattava ja tehokas kauppakonserni. Hyvä menestys on vahva osoitus siitä, että strategiamme toimii ja tuo tuloksia myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Keskon ja K:n vahvuus on kautta historian ollut kyky muuttaa tarvittaessa kussakin ajassa toimintaa nopeastikin. Pörssiyhtiön keskeinen tehtävä on luoda arvoa osakkeenomistajilleen. Viimeisen, noin kymmenen vuoden aikana kokonaistuotto omistajille, nyt ehdotettu osinko mukaan lukien, on yhteensä noin 8,3 miljardia euroa. Samaan aikaan henkilöstölle on maksettu noin 308 miljoonaa euroa tulospalkkiota.
Olen saanut johtaa Keskoa yli yhdeksän vuotta. Seuraajani Jorma Rauhala saa johdettavakseen vahvan, modernin ja kansainvälisen kauppakonsernin, joka jatkaa kannattavaa kasvua myös tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Työtä Keskon menestyksen eteen olemme tehneet yhdessä. Jäädessäni nyt eläkkeelle kiitän lämpimästi kaikkia asiakkaitamme, osakkeenomistajiamme, K-ryhmäläisiä sekä yhteistyökumppaneitamme luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä kuluneina vuosina."
Konsernin liikevaihto oli loka-joulukuussa 2 902,0 milj. euroa (2 983,4 milj. euroa). Raportoitu liikevaihto laski 2,7 % ja vertailukelpoisesti liikevaihto laski 3,7 %.
Vertailukelpoinen liikevoitto oli 170,5 milj. euroa (192,6 milj. euroa)
Liikevoitto oli 159,8 milj. euroa (191,2 milj. euroa)
Liiketoiminnan rahavirta oli 342,4 milj. euroa (263,0 milj. euroa)
Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos oli 0,31 euroa (0,36 euroa). Raportoitu osakekohtainen tulos oli 0,28 euroa (0,36 euroa).
Konsernin liikevaihto oli tammi-joulukuussa 11 783,8 milj. euroa (11 809,0 milj. euroa). Raportoitu liikevaihto oli edellisen vuoden tasolla ja vertailukelpoisesti liikevaihto laski 0,8 %.
Vertailukelpoinen liikevoitto oli 712,0 milj. euroa (815,1 milj. euroa)
Liikevoitto oli 695,4 milj. euroa (816,5 milj. euroa)
Liiketoiminnan rahavirta oli 1 049,5 milj. euroa (915,2 milj. euroa)
Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos oli 1,28 euroa (1,54 euroa). Raportoitu osakekohtainen tulos oli 1,25 euroa (1,53 euroa).