Joulukinkut ovat selvästi pienentyneet – Onko perinteinen joulupöytä murroksessa?

Suomalaiset ostavat nyt keskimäärin puoli kiloa vähemmän kinkkua kuin kuusi vuotta sitten, ja suosituin kinkku on painoltaan noin kolme kiloa. Kyselytutkimuksen ja K-ruokakauppojen myyntidatan perusteella perinteinen joulupöytä näyttää olevan murroksessa etenkin rosollin osalta, mutta yhdestä tinkii vain harva.

Suomalaisen joulupöydän kärkikolmoseen kuuluvat laatikot, graavi- ja savukalat sekä kinkku, ilmenee K-ryhmän kyselytutkimuksesta*.

73 prosenttia vastaajista kertoo tänä vuonna satsaavansa ykkössuosikkiin eli laatikoihin. Joululaatikoiden myynnissä perinteiset suosikkituotteet pitävät pintansa.

”Suomalaisten suosikkeja ovat erityisesti porkkana-, lanttu- ja perunalaatikot, jotka löytyvät useimmista joulupöydistä. Myydyimpien makujen rinnalla bataatti- ja punajuuripohjaiset laatikot tarjoavat vaihtelua joulupöydän tuotteistukseen sitä haluaville”, sanoo Keskon valmisruoan valikoimapäällikkö Kirsi Romppainen.

Osa suomalaisista suosii myös maksalaatikkoa jouluruokana, mutta se jakaa Suomea alueellisesti.

”Myyntidatan perusteella maksalaatikko kuuluu joulun ruokakulttuuriin erityisesti Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, Hämeessä ja Pirkanmaalla”, sanoo Romppainen.

Sen sijaan Ahvenanmaalla, Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Karjalassa maksalaatikko on harvinaisempi joulupöydän herkku.

Moni haluaa keventää jouluvalmisteluja, ja esimerkiksi laatikot ostetaan usein valmiina kaupasta.

”Nopeutta ja helppoutta hakeville myös valmiit riisipuurot ovat oivallinen valinta. Niiden myynti on viime vuosina ollut kasvussa.”

Kakkossuosikkina kalat

Joulu on vuoden suurin yksittäinen myyntisesonki kalan osalta. Joulun myydyimpiä kaloja ovat lohikalat, ja suomalaisten ehdottomia suosikkeja ovat graavi- ja savukalat.

”Tarjolla on myös monenlaista maustettua versiota, mutta ne eivät ole syrjäyttäneet perinteisiä makuja. Valikoimissamme on runsaasti erilaisia graavi- ja savukaloja. Näitä löytyy valmistettuna kirjolohesta, lohesta, siiasta ja hauesta”, sanoo kaloista vastaava valikoimapäällikkö Juha-Matti Laisi.

Silleillä ja silakoilla puolestaan on vakiintunut fanikunta varttuneemmassa väestössä, mutta nuoret eivät ole ottaneet niitä yhtä vahvasti omakseen.

”Jouluna sillikauppa silti käy ja se on myynnillisesti iso sillipyhä. Suosituimmat sillituotteet joulupöydässä ovat sinappi- ja sipulisillit”, sanoo Laisi.

Kinkut kutistuvat

Suomalaiset haluavat joulupöytäänsä kinkkua, mutta pienemmässä koossa kuin aiemmin. Vuonna 2018 suomalaiset ostivat marras-joulukuussa keskimäärin 5 kiloa joulukinkkua, kun taas vastaavana ajankohtana vuonna 2023 keskiostos oli 4,5 kiloa. Noin kolmen kilon painoinen kinkku on nykyisin suosituin niin tuore- kuin pakastekinkuissa.

”Pieniä kinkkuja on valikoimissa aiempaa enemmän. Uutuutena markkinoille on tullut 1,5 kilon vähärasvainen tuorekinkku, joka on saanut Sydänmerkin”, sanoo lihasta vastaava valikoimapäällikkö Toni Hynninen.

Pienten kinkkujen suosiota selittää sekä kotitalouksien pienentyminen että halu vähentää ruokahävikkiä, uskoo Hynninen.

Joulupöytä murroksessa?

Kyselytutkimuksen perusteella näyttää siltä, että suomalainen joulupöytä on jonkinlaisessa murroksessa. Esimerkiksi perinteinen rosolli ei kipua suosituimpien jouluruokien joukkoon.

41 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo satsaavansa rosolliin tänä jouluna, mutta jopa 35 prosenttia vastaajista sanoo, ettei rosolli kuulu heidän jouluunsa laisinkaan. Rosolliin panostavat erityisesti yli 50-vuotiaat.

TOP 8 Näihin suomalaiset satsaavat joulupöydässään vuonna 2024*:

  1. Laatikot (peruna, porkkana, lanttu ja niin edelleen)
  2. Kalapöydän graavi- ja/tai savukalat
  3. Kinkku
  4. Leipä (esimerkiksi limppu, saaristolaisleipä)
  5. Juustot
  6. Sinappi
  7. Joulukonvehdit
  8. Piparit

*Kyselytutkimus K-Kylä-asiakasyhteisössä lokakuussa 2024. Vastaajamäärä 720, tulokset painotettu vastaamaan väestöä iän ja sukupuolen mukaan.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös