Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtajaksi ja konsernijohtoryhmän jäseneksi on nimitetty Sami Kiiski

Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtajaksi ja konsernijohtoryhmän jäseneksi on nimitetty Sami Kiiski ja autokaupan vt. toimialajohtajaksi ja konsernijohtoryhmän jäseneksi Johanna Ali.

Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtajaksi ja konsernijohtoryhmän jäseneksi on nimitetty 1.4.2024 alkaen KTM Sami Kiiski (48). Rakentamisen ja talotekniikan kaupan edellinen toimialajohtaja Jorma Rauhala siirtyi Keskon pääjohtajaksi 1.2.2024.

Sami Kiiski siirtyy uuteen tehtäväänsä Keskon autokaupan toimialajohtajan paikalta. Ennen nykyistä rooliaan Kiiski toimi Keskon vapaa-ajankaupasta vastaavana johtajana ja ennen siirtymistään Keskoon muun muassa Halti Oy:n toimitusjohtajana. Kiiski on myös kansainvälisen Intersportin hallituksen jäsen.

”Sami Kiiskellä on vahvat näytöt tuloksellisesta johtamisesta sekä monipuolinen kansainvälisen kaupan osaaminen. Olen vakuuttunut, että Sami Kiiski on oikea henkilö johtamaan Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan kokonaisuutta ja jatkamaan sen kasvustrategian toteutusta”, toteaa pääjohtaja Jorma Rauhala.

Sami Kiisken siirtyessä nopealla aikataululla uuteen rooliinsa on autokaupan vt. toimialajohtajaksi ja konsernijohtoryhmän jäseneksi on nimitetty 1.4.2024 alkaen KTM Johanna Ali (46). Ali toimii nykyisin autokaupassa Audin liiketoimintajohtajana. Ennen siirtymistään Keskoon Ali toimi muun muassa Forenom Oy:n maajohtajana sekä Lease Plan Finland Oy:n kaupallisena johtajana. Autokaupan uuden toimialajohtajan hakuprosessi on aloitettu.

Lisätietoja:
Jorma Rauhala, pääjohtaja, Kesko Oyj
Yhteydenotot Kesko Oyj:n viestintäjohtaja Karoliina Partasen kautta, sähköposti: karoliina.partanen@kesko.fi, puh. 010 53 20744

Kesko Oyj

JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös