Edut ja palkitseminen

Kesko-konsernissa palkka ja palkitseminen perustuvat pääsääntöisesti tehtävän vaativuuteen ja sen lisäksi työsuoritukseen. Henkilöstöedut ovat toimintamaakohtaisia. Suomessa Kesko-konserni tarjoaa henkilöstölleen monipuoliset henkilöstöedut, joista voit lukea lisää alta.

Palkka perustuu kulloinkin sovellettaviin lakeihin ja/tai työehtosopimuksiin maakohtaisten käytäntöjen mukaisesti. Ylemmillä toimihenkilöillä, jotka ovat pääasiassa asiantuntijatehtävissä, päällikkö- tai esimiestehtävissä, palkka määritellään tehtävän vaativuuden mukaan. Työehtosopimuksen piiriin kuuluvilla työntekijöillä ja toimihenkilöillä palkka määräytyy pääasiallisesti Kaupan työehtosopimuksen mukaan.

Palkitseminen

Palkitsemisen tavoitteena on kannustaa ja motivoida henkilöstöä hyviin työsuosituksiin ja saavuttamaan yhteisesti asetetut tavoitteet. Palkitsemisella halutaan myös varmistaa innostuneen henkilöstön pysyvyys Keskolla sekä uuden ja osaavan henkilöstön saatavuus Kesko-konsernille.

Henkilökunnan alennukset

Ylivoimaisesti suosituin Kesko-konsernin henkilöstöetu on henkilökunnan alennukset. Henkilökunta saa alennusta useista K-Kaupoista ja K-ryhmään kuuluvista liikkeistä ympäri Suomen.

Liikunta- ja kulttuurietu

Kesko-konserni kannustaa henkilöstöä erilaisten harrastusten pariin tukemalla henkilöstön liikunta- ja kulttuuriharrastuksia liikunta- ja kulttuuriedun kautta.

Työsuhdematkaliput

Henkilöstöllä on mahdollisuus ottaa käyttöön työnantajan tukema työsuhdematkalippu.

Muistamiset ja merkkipäivät

Kesko-konsernissa muistetaan henkilöstöä palvelussuhteiden perusteella ja tiettyinä henkilökohtaisina merkkipäivinä. Esimerkiksi henkilö saa yhden palkallisen vapaapäivän 50- ja 60-vuotissyntymäpäivien johdosta.

Työterveyshuolto

Kesko-konserni tarjoaa henkilöstölleen työterveyshuollon. Työterveyshuollon tavoitteena on varmistaa terveelliset ja turvalliset työolosuhteet sekä edistää työntekijöiden terveyttä ja työkykyä läpi työuran.

Työsuhdeauto ja työsuhdepuhelin

Tehtävästä riippuen, on mahdollista ottaa käyttöön työsuhdeauto ja työsuhdepuhelin. Mahdollisuudesta ottaa nämä edut käyttöön, voi kysyä lisätietoa omalta esimieheltä.

Osissa yhtiötä voi olla käytössä joitain erilaisia yhtiökohtaisia henkilöstöetuja.

 

Lue lisää johdon palkitsemisesta

Takaisin ylös