K-Rauta Keuruun kauppiaaksi Matti Nuora

K-Rauta Keuruu saa uuden kauppiaan Matti Nuorasta, joka aloittaa työssään 15. joulukuuta. Nuora jatkaa kauppiaana myös Jämsän ja Mäntän K-Raudoissa. K-Rauta Keuruun tilattavissa oleva valikoima laajenee yli kolmanneksella kolmen kaupan tuomien hyötyjen myötä.

K-Rauta Keuruu on Nuoran kolmas kauppapaikka kauppiaana. Nuora, 38, on aloittanut rautakaupan töissä vuonna 2008. Vuonna 2019 hän valmistui K-ryhmän kauppiasvalmennuksesta ja vuonna 2021 hän aloitti kauppiaana ensin Jämsän ja sitten myös Mäntän K-Raudassa. Nyt kokonaisuuteen tulee yksi kauppa lisää.

Keuruulla, kuten myös Mäntän ja Jämsän K-Raudoissa tuore kauppias aikoo panostaa paikallisuuteen.

"Pyrkimyksenä on löytää sekä kuluttaja-asiakkaille, kuten kesäasukkaille että paikallisille yrittäjille hyviä tuotteita myytäväksi kauppaan. Haluamme tehdä yhteistyötä alueen yritysten kanssa. Tässä tietenkin korostuu myös osaavan henkilöstön paikallistuntemus", Nuora kertoo.

"Ylipäätään avainasemassa on mahdollisimman kokonaisvaltainen ja hyvä asiakaskokemus, joka syntyy, kun meillä on osaava, ammattitaitoinen ja tyytyväinen henkilöstö."

K-Rauta Keuruu työllistää yhdeksän henkilöä sekä kausityöntekijöitä, joita aletaan kevääksi 2024 hakea heti tammikuusta alkaen.

K-Rauta Keuruun valikoima laajenee merkittävästi

Kolmen rautakaupan kokonaisuus tuo merkittäviä hyötyjä asiakkaille. Kaikkien kolmen kaupan valikoima on jatkossa asiakkaiden saatavilla nopeasti, koska asiakas pystyy tilaamaan tuotteita kaupasta toiseen. K-Rauta Keuruun asiakkaiden saatavissa oleva valikoima laajenee yli kolmanneksella.

"Meillä on tavoitteena mahdollisimman laaja valikoima. Kun tällä hetkellä tuotteita on Keuruun K-Raudassa noin 9000, niin kolmen kaupan valikoiman yhdistäminen tarkoittaa, että jatkossa saatavilla on noin 15-16 000 tuotetta", kauppias Nuora kertoo.

Myymälä on inventaarin vuoksi suljettuna 12.-14. joulukuuta ja aukeaa taas normaalisti 15. joulukuuta  uuden kauppiaan voimin.

"Pidämme asiakkaille kunnon avajaiset kevään korvalla", Nuora lupaa.

Nuora asuu perheineen Muuramessa. Myös vaimo Riikka on töissä yrityksessä. Vapaa-aika kuluu lasten, Leevin, 13, ja Ronjan, 11, harrastusten parissa sekä 1-vuotiaan Onnin kanssa touhutessa.

Lisätiedot:
Matti Nuora, matti.nuora@k-rauta.fi, puh. 040 742 4475

Takaisin ylös