K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 12.12.2024 Ylöjärven K-Market Vuorentaustan kauppiaana aloittaa 10.1.2025 Mirva Kurki. Vuorentausta tulee hänen kolmanneksi kaupakseen, entuudestaan hän on K-Market Haukiluoman ja K-Market Lamminpään kauppiasyrittäjä.
”Jos oma aurinkovoimala tuottaa sähköä omaa tarvetta enemmän, ylijäämän voi myydä sähköyhtiölle. Sähköstä saatava korvaus riippuu sen hetkisestä pörssisähkön hinnasta, mutta aurinkoisina huippukuukausina tuottoa voi vuoden 2023 tyypillisellä hintatasolla saada kymmeniä euroja kuukaudessa”, Suomen suurimman aurinkopaneelien maahantuojan, talotekniikkatukku Onnisen tuotelinjajohtaja Vesa Vuopio tiivistää.
Ensisijaisesti aurinkovoimalan koko kannattaa mitoittaa niin, että se palvelee juuri omaa kulutusta. Omaan käyttöön tuotetusta sähköstä hyötyy myös silloin, kun sähkö on edullista. Ilmaisen sähkön lisäksi säästöä syntyy siitä, ettei omaan käyttöön tuotetusta sähköstä tarvitse maksaa veroja tai siirtomaksuja.
Jos omasta tuotannosta syntyy ylimääräistä sähköenergiaa, sen voi myydä sähköyhtiölle. Sähkön hinnan ollessa korkea voi itse tuotetun sähkön myymisellä myös tienata.
”Jos voimalaa on vasta hankkimassa, voi olla järkevää mitoittaa se omaa nykykulutusta hieman suuremmaksi. Siten voi varautua mahdollisesti tulevaisuudessa kasvavaan omaan sähkönkäyttöön eli esimerkiksi sähköauton hankintaan. Näin energiaa riittää huippukuukausina myös myyntiin. Sähkön hintakehitystä on vaikea ennustaa, mutta aurinkoisina kuukausina ylimääräistä sähköenergiaa tulee varmasti”, Vesa Vuopio sanoo.
Kun sopimus sähkön myynnistä on tehty, aurinkovoimalajärjestelmään kuuluva verkkoinvertteri syöttää ylimääräisen sähkön automaattisesti sähköverkkoon aina silloin, kun ylimääräistä tuotantoa syntyy.
Omakotitaloissa yleinen 6 kilowatin järjestelmä sisältää tyypillisesti noin 15 aurinkopaneelia ja tuottaa vuositasolla sähköä noin 5000 kilowattituntia. Jos aurinkoisena kevätpäivänä oma sähkönkulutus on hyvin vähäistä ja sähkön ostohinta on keskimäärin yli 20 senttiä kilowattitunnilta, tuottoa kertyy noin kymmenen euroa päivässä.
”Parhaan hyötysuhteen omista aurinkopaneeleista saa viileinä ja aurinkoisina päivinä, eli tavallisesti alkukeväällä. Kesän kuumina päivinä aurinkopaneeleiden kennojen hyötysuhde huononee, ja helle syö noin 20 prosenttia voimalan optimaalisesta tuotosta”, Vuopio neuvoo.
Näin myyt sähköä verkkoon:
Ilmoitus verkkoyhtiöön. Tarvitset sähkön siirtoon luvan omalta sähköyhtiöltäsi. Voimala rekisteröidään pientuottajaksi, ja saat laskutusluvan sähkön myynnille. Ilmoitus on maksuton, mutta sähköyhtiö voi periä siirrosta välityspalkkion. Ilmoituksen yhteydessä sähköyhtiö ilmoittaa myös rajan, jonka yli oman tuotannon kapasiteetti ei saa nousta, jotta verkon tasapaino ei häiriinny. Esimerkiksi Helen on rajoittanut pientuotantolaitteiston kooksi enintään 100 kW.
Mittarin uusinta. Jos kiinteistössäsi on käytössä vanha sähkömittari, sähköverkkoyhtiön täytyy päivittää se uuteen energianmittaustapaan soveltuvaksi. Tonttikeskukseen vaihdetaan uusi älymittari, joka raportoi tuotannosta digitaalisesti sähköyhtiöön laskutusta varten, eikä omia ilmoituksia tarvitse tehdä. Mittarin vaihto on maksutonta.
Tarkista sulakekoko. Sähkömittarin tarkistuksen yhteydessä kannattaa tarkistaa myös sulakekoon riittävyys. Jos sähkönkulutuksesi on runsasta, sulakkeiden teho ei välttämättä riitä, mikäli taloudessa on esimerkiksi kaksi sähköautoa latauksessa säännöllisesti. Tällöin lupaa siirtyä isompaan sulakekokoon anotaan sähköverkkoyhtiöltä. Sulakekoon päivitys on maksullista ja vaihto täytyy teettää sähköasentajalla. Kun vaihto on tehty, sähköyhtiö käy sinetöimässä sulakekotelon.
Seuraa ja nauti. Kodin wifi-verkkoon kytketty invertteri lähettää ajantasaista tietoa älypuhelimen sovellukseen, josta voit seurata sähköntuotantoasi monilla eri mittareilla. Sovellus tarjoaa esimerkiksi tietoa reaaliaikaisesta ja kumulatiivisesta tuotosta päivä-, kuukausi- ja vuositasolla. Sähköyhtiöiden omilla sovelluksilla voit seurata aurinkovoimalan tuoton myyntilukuja sekä kilowatteina että euroina. Pienimuotoinen sähkön myynti on verovapaata, jos ylijäämä on vähäistä eikä myyntisi ylitä ostetun sähkön määrää.
Lisätietoja:
K-ryhmän viestintä, puh. +358 1053 50200, viestinta@kesko.fi