K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 12.12.2024 Ylöjärven K-Market Vuorentaustan kauppiaana aloittaa 10.1.2025 Mirva Kurki. Vuorentausta tulee hänen kolmanneksi kaupakseen, entuudestaan hän on K-Market Haukiluoman ja K-Market Lamminpään kauppiasyrittäjä.
Kurikkaan Harri tulee Seinäjoelta, missä hän on toiminut kolmen K-Marketin kauppiaana.
”Hienolta ja innostuneelta tuntuu päästä jälleen Kurikkaan, jossa olen suorittanut noin viisi vuotta sitten kauppiasharjoitteluani”, Harri kertoo iloisena. ”Tuttuja kasvoja tulee kaupalla vastaan varmasti paljon. Henkilökunnassa on kokeneita ammattilaisia ja nuoremman polven tekijöitä ja tämä tekee työyhteisöistä dynaamisen. Molemmat kaupat ovat mainiossa kunnossa ja edelliset kauppiaat ovat hoitaneet hommat mallikkaasti. Tästä on hyvä jatkaa kauppojen kehittämistä yhdessä asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa.”
”Kaupan kehittäminen on yhteistyötä asiakkaiden, henkilökunnan ja mm. tavarantoimittajien kesken”, tuumii Harri. ”Kuuntelemme asiakkaita tarkasti mm. valikoimien ja palvelun suhteen. Henkilökunnan kanssa tehdään ahkerasti päivittäin töitä, jotta asiakaskokemus olisi kohdallaan ja mietitään sekä kokeillaan uusia juttuja.”
”Yhteistyössä varmistetaan, että kauppa elää ajassa, valikoimissa on tuttuja tuotteita ja palveluita mutta myös sopivasti uutuuksia ja erikoisuuksia”, uusi kauppias lupaa. ”Tärkeää on myös, että kauppojen valikoimista voi kerätä erihintaisia ostoskoreja, valikoimista löytyy niin premium-tuotteita kuin aina edullisia Pirkka- ja K-Menu-tuotteita.”
Kurikan K-Supermarketissa on palveluiltaan ja valikoimiltaan arvostettu palvelutiski, se on kaupan toiminnan tärkeä painopiste jatkossakin. Verkkokaupan palvelut jatkavat K-Supermarketissa joko kaupalta noutona tai kotiin kuljetettuna. Postin palvelut jatkuvat K-Supermarketissa kuten myös K-Market Saumantiellä jatkuvat Schenkerin, Matkahuollon ja Postnordin pakettipalvelut.
”Vastuullisuutta toteutamme mm. kierrätyksessä ja hävikkiruokaa lahjoitetaan ruoka-apuun.”
Harri Kankaala on toiminut reilu neljä vuotta kauppiaana kolmessa K-Marketissa Seinäjoella ja Nurmossa. Lisäksi hänellä on työkokemusta mm. Alkosta ja Hankkijalta. ”Olen kotoisin Ylivieskasta maatilalta, joten maanviljelijänkin työt on muistissa.”
Harrin perheeseen kuuluvat puoliso Riikka, joka jatkaa omassa työssään Ruokavirastossa sekä 15-vuotias Lauri-poika, jota voi silloin tällöin nähdä myös kaupalla työn touhussa.
”Vapaa-aika kuluu pitkälti perheen kanssa touhutessa ja kotoa löytyy myös kaksi kissaa ja koira. Harrastuksiin kuuluvat kesäisin puutarhatyöt ja piharakentaminen”, kertoo Harri vapaa-ajan vietostaan.