Jouluna suomalaiset satsaavat yrtteihin ja poimivat ostoskoreihinsa kauppojen hyllyiltä löytyviä hedelmiä, jotka sopivat juhlakauteen ja juustolautasille. Näiden tieltä suomalaisten suosikkihedelmä banaani saa jouluna väistää.
Jo kahdeksatta kertaa järjestettävä Kinkkutemppu kannustaa kotitalouksia keräämään ja kierrättämään jouluruokien paistinrasvat. Kiertotaloutta konkretisoivaan tempaukseen voi osallistua tuomalla paistinrasvat niille varattuun keräysastiaan. Kampanja on lainannut nimensä suomalaisten joulupöytien suosituimmalta ruoalta, mutta keräyspisteisiin voi tuoda kinkun paistinrasvan lisäksi myös esimerkiksi kalkkunan ja kalan paistinrasvan sekä kaikki kasviperäiset rasvat.
Viime vuonna Kinkkutempussa kerättiin yhteensä huimat 45 tonnia paistinrasvaa. Paistinrasvat käytetään raaka-aineena Neste MY Uusiutuvaa Diesel -polttoaineen valmistuksessa. Keskikokoisen kinkun rasvasta valmistettavalla uusiutuvan dieselin määrällä ajaa jopa kolme kilometriä.
Kinkkutempun keräyspisteitä on lähes 200 ja ne sijaitsevat kaikkien K-Citymarkettien ja lukuisten muiden K-ruokakauppojen sekä Neste- ja Neste K -asemien yhteydessä ympäri Suomen. Paistinrasvojen palautus onnistuu siis helposti esimerkiksi kauppareissun yhteydessä, sillä keräys jatkuu joulunpyhien yli aina 7.1.2024 asti.
”Osallistumme K-kauppiaiden kanssa ilolla tähän perinteeksi muodostuneeseen tempaukseen. Kinkkutemppu tuo kiertotalouden konkreettisesti lähelle asiakkaidemme arkea ja laaja kauppaverkostomme mahdollistaa keräykseen osallistumisen ympäri Suomen”, kertoo Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.
Katso lähin keräyspisteesi osoitteesta www.kinkkutemppu.com.
Kinkkutemppu on Kemianteollisuuden aloitteesta syntynyt yhteisprojekti, joka tuo kiertotaloutta lähemmäksi kuluttajien arkea konkreettisen esimerkin avulla. K-ryhmän lisäksi Kinkkutempussa ovat mukana Neste, Lassila & Tikanoja, Rasmix, Kemian pooli, Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy, Atria, HKScan, Snellman, Maa- ja kotitalousnaiset, Suomen Kiertovoima ry. KIVO ja kuntien jätelaitokset, Kuntaliitto, Vesilaitosyhdistys ja Kierrätysteollisuus ry.
Oikaisu 15.12.: korjattu kirjoitusvirhe viime vuonna kerätyn paistinrasvan määrässä.