Kesko on sopinut perustavansa AMF Pensionsförsäkringin ja Ilmarisen kanssa yhteisen kiinteistösijoitusyhtiön

KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 08.05.2015 KLO 12.00

Kesko Oyj, ruotsalainen henkivakuutusyhtiö AMF Pensionsförsäkring AB ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ovat tänään sopineet perustavansa tasaosuuksin Ankkurikadun Kiinteistöt Oy -nimisen yhteisyrityksen. Yhteisyritys omistaa, hallinnoi ja kehittää sille hankittavia pääasiassa Kesko-konsernin käytössä olevia kauppapaikkoja.


Tänään solmitun järjestelyä koskevan puitesopimuksen mukaisesti Ankkurikadun Kiinteistöt hankkii Keskolta 34 kauppapaikkaa ja kaksi kauppakeskusta Suomessa ja Ruotsissa. Lisäksi se hankkii Kruunuvuoren Satama Oy:ltä yhden kauppakeskuksen ja Keskon Eläkekassalta kaksi kauppapaikkaa Suomessa. Kokonaisuuteen kuuluvat kauppakeskukset Merituuli Espoossa, Karisma Lahdessa ja Veturi Kouvolassa. Kauppapaikoissa ja -keskuksissa toimii 15 K-citymarketia, 17 K-supermarketia, yhdeksän K-rautaa ja yksi Rautia K-maatalous. Kauppapaikoista kuusi K-rautaa sijaitsee Ruotsissa.

"Olemme tyytyväisiä siitä, että pitkään vireillä ollut kiinteistöjärjestely on saatu päätökseen tunnettujen ja arvostettujen kumppanien kanssa. Järjestelyn seurauksena Keskon jo entuudestaan vahva taloudellinen asema vankistuu entisestään ja antaa hyvät lähtökohdat kehittää yhtiötä tulevan uuden strategian mukaisesti", Keskon pääjohtaja Mikko Helander sanoo. 

Hankittavien kauppapaikkojen ja -keskusten käypä arvo on yhteensä 652 miljoonaa euroa. Kesko-konsernin yhtiöiden omistamien kohteiden osuus tästä on 485 miljoonaa euroa. Keskolle syntyy järjestelystä sen toteutuessa noin 76 miljoonan euron kertaluonteinen myyntivoitto.


Kesko-konsernin yhtiöt vuokraavat yhteisyritykselle Suomessa myytävät kauppapaikat käyttöönsä 15 vuoden ja Ruotsissa 10 vuoden pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla. Kauppakeskuksissa Karisma ja Veturi konserniyhtiöt vuokraavat käyttämänsä tilat 5-15 vuoden vuokrasopimuksilla. Kesko-konsernin vuokravastuut kasvavat järjestelyn seurauksena 453 miljoonaa euroa. Vuokravastuita ei luokitella rahoitusleasingiksi.

Keskon oman pääoman ehtoinen sijoitus yhteisyritykseen on noin 67 miljoonaa euroa ja sille järjestelystä sen toteutuessa kertyvä kassavirta noin 405 miljoonaa euroa. Yhtiö sisällytetään Kesko-konsernin taloudelliseen raportointiin osakkuusyhtiönä järjestelyn toteutumisesta lähtien.


Perustaminen saatetaan loppuun ja yhtiön toiminta alkaa kesäkuun loppuun mennessä edellyttäen, että tarvittavat viranomaishyväksynnät on saatu ja toteutuksen muut ehdot täyttyneet.

Selvityksistä perustaa kiinteistösijoitusyhtiö on kerrottu pörssitiedotteissa 29.11.2013 ja 28.11.2014.

Lisätietoja antavat:
Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund, puh. 010 53 22113
Johtaja Arja Talma, puh. 010 53 22205
Sijoitusjohtaja Jarkko Karjalainen, puh. 010 53 22694.

Kesko Oyj

Merja Haverinen
viestintäjohtaja

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi

Takaisin ylös