Etusivu Lisätietoja Tietoa Keskosta sijoituskohteena

Tietoa Keskosta sijoituskohteena

Viestintäpolitiikka ja -periaatteet

Keskon viestinnän tehtävänä on edistää konsernin ja yhteistyökumppaneiden liiketoimintaa välittämällä oma-aloitteisesti sidosryhmille oikeaa tietoa konsernin tavoitteista ja toiminnasta. Viestinnän yleisiä periaatteita ovat lisäksi avoimuus, ajankohtaisuus ja totuudenmukaisuus. Yhtiön toiminnan kannalta luottamuksellisia tai keskeneräisiä liiketoimia ja kilpailijoiden asioita ei kommentoida.

Viestinnän ensisijaisena tavoitteena on kertoa, mitä lisäarvoa Kesko ja sen yhteistyökumppanit tuottavat kuluttajille ja muille asiakkaille, joiden mielikuvat ja käyttäytyminen ratkaisevat viime kädessä Keskon menestyksen.

Sijoittajaviestintä (Investor Relations)

Kesko tuottaa sijoittajasuhdestrategiansa mukaisesti markkinoille jatkuvasti oikeaa ja ajan tasalla olevaa tietoa Kesko Oyj:n osakkeiden hinnanmuodostuksen perustaksi. Tavoitteena on parantaa Keskon toiminnan tunnettuutta, lisätä sijoitusinformaation avoimuutta ja siten Keskon kiinnostavuutta sijoituskohteena.

Kesko noudattaa sijoittajaviestinnässään tasapuolisuuden periaatetta ja julkaisee kaiken sijoittajatiedon internet-sivuillaan suomeksi ja englanniksi.

Kesko julkaisee painetun vuosikertomuksen suomeksi ja englanniksi. Tilinpäätöstiedote ja kolme osavuosikatsausta ovat luettavissa yhtiön internet-sivuilta. Yhtiössä ylläpidetään listaa vuosikertomuksen postittamista varten. Postituslistalle voi ilmoittautua internet-sivujen aineistopalvelussa www.kesko.fi/media. Sähköpostitse lähetettäviä Keskon pörssi- ja lehdistötiedotteita voi tilata internet-sivujen aineistopalvelusta www.kesko.fi/media.

Kesko järjestää analyytikoille ja medialle tiedotustilaisuuksia tulosjulkistusten ja merkittävien uutisointien yhteydessä sekä taustatietotilaisuuksia analyytikoille ja institutionaalisille sijoittajille (Capital Market Day) eri teemoista 1–2 kertaa vuodessa.

Kesko noudattaa kolmen viikon hiljaista jaksoa ennen tulostiedotteidensa julkistamista. Muina aikoina analyytikoiden ja sijoittajien kyselyihin vastataan puhelimitse, sähköpostilla ja järjestämällä sijoittajatapaamisia.

 

IR-yhteyshenkilöt

Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen
Puhelin 01053 23495
Gsm 0500 708 337

Talous- ja rahoitusjohtaja, CFO Arja Talma
Puhelin 01053 22113

Sähköposti: IR@kesko.fi

Konsernin viestintä ja yhteiskuntavastuu

Viestintäjohtaja Paavo Moilanen
Puhelin 01053 22764

Sähköposti: etunimi.sukunimi@kesko.fi

Keskoa analysoivat pankkiiriliikkeet:

ABG Sundal Collier, Tukholma

Anna-Karin Envall
Puhelin +46 8 5662 8627
etunimi.sukunimi@abgsc.se

Carnegie Investment Bank AB, Finland Branch, Helsinki

Tommy Ilmoni
Puhelin (09) 6187 1235
etunimi.sukunimi@carnegie.fi

Cheuvreux, Tukholma

Daniel Ovin
Puhelin +46 8 723 5175
dovin@cheuvreux.com

Danske Markets Equities, Helsinki

Kalle Karppinen
Puhelin 010 236 4794
etunimi.sukunimi@danskebank.com

Deutsche Bank, Helsinki

Timo Pirskanen
Puhelin (09) 2525 2553
etunimi.sukunimi@db.com

Evli Pankki Oyj, Helsinki

Mika Karppinen
Puhelin (09) 476 690
etunimi.sukunimi@evli.com

FIM Pankki Oy, Helsinki

Martin Sundman
Puhelin (09) 6134 6508
etunimi.sukunimi@fim.com

Handelsbanken Capital Markets, Helsinki

Robin Santavirta
Puhelin 01044 42483
rosa09@handelsbanken.se

Nordea Markets, Helsinki

Rauli Juva
Puhelin (09) 1655 9944
etunimi.sukunimi@nordea.com

Pohjola Pankki Oyj, Helsinki

Jari Räisänen
Puhelin 01025 24504
etunimi.sukunimi@pohjola.fi

Seb Enskilda, Helsinki

Jutta Rahikainen
Puhelin (09) 6162 8713
etunimi.sukunimi@seb.fi

Swedbank Markets, Helsinki

Petri Karhunkoski
Puhelin 020 746 9158
etunimi.sukunimi@swedbank.fi

Ålandsbanken Oyj, Helsinki

Kenneth Nyman
Puhelin 0204 293 772
etunimi.sukunimi@alandsbanken.fi

Pankkiiriliike E. Öhman J:or Suomi Oy, Helsinki

Elina Pennala
Puhelin (09) 8866 6043
etunimi.sukunimi@ohmangroup.fi