« Edellinen | Seuraava »

LIITE 20

Eläkesaamiset


Konsernilla on useita eläkejärjestelyjä. Suomessa henkilökunnan eläketurva on järjestetty osittain eläkevakuutusyhtiöiden kautta ja osittain Keskon Eläkekassan kautta, jonka lisäetuja myöntävä A-osasto on suljettu 9.5.1998. Keskon Eläkekassassa oleva eläkejärjestely luokitellaan etuuspohjaiseksi eläkejärjestelyksi.

Tilikauden 2010 aikana noin 3 100 Kesko-konsernissa työskentelevän henkilön lakisääteisen eläketurvan hoito ja siihen liittyvä vakuutuskanta siirrettiin Keskon Eläkekassalta Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle. Tilikaudella toteutettu siirto on osa 30.12.2009 julkistettua suunnitelmaa siirtää Keskon lakisääteisen eläketurvan hoito ja vakuutuskanta kahdessa vaiheessa Keskon Eläkekassalta Ilmariselle. Siirron toisen vaiheen ennakoidaan toteutuvan aikaisintaan vuoden 2012 alussa.

Eläkevakuutusten kannansiirrosta syntyi 8 milj. euron tuotto. Keskon Eläkekassan sijoitusomaisuuden käypä arvo on ylittänyt eläkevastuiden määrän ja näiden erotus sisältyy saamisena konsernitaseeseen. Kannansiirtoon liittyen Eläkekassa palautti eläkesaamista työnantajayhtiöille. Kesko-konsernissa toteutunut rahavirtavaikutus saamisen palautuksesta korkoineen oli 151,6 milj. euroa.

Ulkomaisista tytäryhtiöistä ainoastaan Norjassa on eläkejärjestely, joka luokitellaan etuuspohjaiseksi eläkejärjestelyksi. Norjan etuuspohjaiseen järjestelyyn liittyvän nettovelan määrä 31.12.2010 on 0,3 milj. euroa (0,4 milj. euroa).

Muissa ulkomaissa tytäryhtiöissä olevat eläkejärjestelyt hoidetaan paikallisten määräysten ja käytännön mukaan. Niissä ei ole merkittäviä etuuspohjaisia eläkejärjestelyjä.

Taseen etuuspohjainen eläkesaaminen määräytyy Keskon Eläkekassan osalta seuraavasti:

Milj. € 2010      2009
Rahastoitujen velvoitteiden nykyarvo -285,8   -525,1
Varojen käypä arvo 528,7   871,6
Ali-/ylijäämä 242,9   346,5
       
Kirjaamattomat vakuutusmatemaattiset voitot (-)/tappiot (+) -57,1   -31,4
Nettomääräinen saaminen (+)/velka (-) taseessa 185,8   315,2
       
Velvoitteen nykyarvon muutokset ovat seuraavat:      
Järjestelystä johtuva velvoite 1.1. 525,1   530,4
Tilikauden työsuoritukseen perustuva meno 10,5   12,7
Korkomenot 23,1   28,6
Maksetut etuudet -23,9   -27,7
Vakuutusmatemaattiset voitot (-) / tappiot (+) 3,8   -24,3
Vakuutuskannan siirto -252,8    
Muut     5,5
Järjestelyistä johtuva velvoite 31.12. 285,8   525,1
       
Järjestelyyn kuuluvien varojen käypien arvojen muutokset ovat seuraavat:      
Järjestelyyn kuuluvat varat 1.1. 871,6   819,5
Järjestelyyn kuuluvien varojen odotettu tuotto 53,4   54,9
Suoritukset järjestelyyn -38,0   6,8
Maksetut etuudet -23,9   -27,7
Vakuutusmatemaattiset voitot (+) / tappiot (-) 58,6   18,2
Vakuutuskannan siirto -269,5    
Eläkesaamisen palautus -123,5    
Järjestelyyn kuuluvat varat 31.12. 528,7   871,6
       
Tuloslaskelmaan merkityt kulut:      
Tilikauden työsuoritukseen perustuvat menot -10,5   -12,7
Korkomenot -23,1   -28,6
Järjestelyyn kuuluvien varojen odotettu tuotto 53,4   54,9
Muut 4,0   -5,5
Kannansiirron vaikutus 8,3    
Tuloslaskelmaan kirjattu yhteensä 32,0   8,2
       
Taseen nettomääräisen saamisen muutos:      
Tilikauden alussa 315,2   300,3
Tuloslaskelmaan kirjatut tuotot/kulut 32,0   8,2
Suoritukset järjestelyyn -38,0   6,8
Eläkesaamisen palautus -123,5    
Tilikauden lopussa 185,8   315,2

 

Keskon eläkekassassa hoidetut eläkkeet 2010 2009 2008 2007 2006
Järjestelystä johtuvan velvoitteen nykyarvo -285,8 -525,1 -530,4 -560,6 -440,9
Järjestelyyn kuuluvien varojen käypä arvo 528,7 871,6 819,5 897,0 794,8
Yli- / alijäämä 242,9 346,5 289,1 336,4 353,9
           
Kokemusperäiset tarkistukset järjestelyihin kuuluviin varoihin 58,5 18,2 -130,9 11,5 113,1
Kokemusperäiset tarkistukset järjestelyihin kuuluviin velkoihin -2,7 4,3 -15,6 23,2 4,8

 

Järjestelyyn kuuluvien varojen toteutunut tuotto oli 112,0 milj. euroa (73,0 milj. euroa).
Vuonna 2011 konserni ennakoi maksavansa kannatusmaksuja etuuspohjaisiin eläkejärjestelyihin 27,4 milj. euroa.

 

Järjestelyyn kuuluvien varojen jakautuminen omaisuusryhmittäin,
% järjestelyyn kuuluvien varojen käyvistä arvoista
2010       2009
Kiinteistöt 45,2 %   47,5 %
Osakkeet 31,8 %   23,2 %
Pitkät korkosijoitukset 5,6 %   19,3 %
Lyhyet korkosijoitukset 14,8 %   7,9 %
Muut sijoitukset 2,6 %   2,1 %
Yhteensä 100,0 %   100,0 %
       
Järjestelyyn kuuluvat varat Milj. €      
Käypään arvoon sisältyy Kesko Oyj:n osakkeita 45,3   104,3
Käypään arvoon sisältyy Kesko-konsernin vuokraamia kiinteistöjä 209,2   456,4
       
Keskeiset vakuutusmatemaattiset olettamukset: 2010   2009
Diskonttauskorko 5,00–5,25 %   5,25 %
Varojen odotettu tuotto 6,30 %   6,60 %
Palkankorotusolettamus 3,50 %   3,50 %
Inflaatio 2,00 %   2,00 %
Odotettu keskimääräinen jäljellä oleva työssäoloaika 14–26   14–23

Laskettaessa Keskon Eläkekassan B-osaston eläkevelvoitetta, täydennyskertoimena on käytetty 1,5 %:ia vuosina 2011–2012, 2,1 %:ia vuosina 2013–2016 ja tämän jälkeen 2,7 %:ia.

Eläkekassan odotustuottoa laskettaessa sijoitusomaisuus on jaettu viiteen omaisuusluokkaan. Sijoitussalkun kokonaistuotto-odotus, 6,3 %, muodostuu näiden omaisuuslajien yhdistelmätuotosta. Eri omaisuuslajien tuotto-odotukset perustuvat työeläkejärjestelmässä varsin laajasti käytössä olevan sijoitussalkkuanalyysimallin parametreihin, jotka on laskettu pitkän aikavälin historiatiedoista. Merkittävin kokonaistuottoon vaikuttava omaisuuslaji on osakkeet, joka on lisäksi jaettu maantieteellisin perustein yhdeksään eri osaryhmään tuotto-odotusten vaihdellessa välillä 8,5 %–12,3 %.