Harjoittelussa kauppiasharjoittelija tekee kaikkia kaupan töitä monipuolisesti, edeten vaativampiin ja vastuullisempiin vastuualueisiin. Kasvattajakauppias huolehtii siitä, että kauppiasharjoittelija saa harjoittelunsa aikana kattavan kokonaiskuvan kaikista kaupan osastoista sekä kauppiaan tehtävistä ja vastuista.

K-kauppiasvalmennuksessa pääpaino on kauppiastyön harjoittelussa K-kaupassa kasvattajakauppiaan opissa. Kauppiasharjoittelua tuetaan harjoitustehtävillä ja lähiopetuksella. Valmennukseen sisältyvät harjoittelutehtävät tehdään harjoittelukauppaan ja niitä pohditaan myös yhdessä kasvattajakauppiaan kanssa. Tehtävät toimivat paitsi kauppiasharjoittelijan oman kehittymisen tukena myös harjoittelukaupan toimintojen kehittämisessä.

Kasvattajakauppias vastaa siitä, että harjoittelija saa kaikki tarvitsemansa harjoittelukaupan aineistot ja tiedot käyttöönsä. Kasvattajakauppiaalla on merkittävä vastuu siinä, että hän auttaa harjoittelijaa sisäistämään myös K-ryhmän strategian ja toimintaperiaatteet.

Kauppiasharjoittelijan tausta vaikuttaa kauppiasharjoittelun painotuksiin ja pituuteen. Jos aiempaa vähittäiskaupan käytännön kokemusta ei ole, harjoittelun alussa keskitytään kaupan perustöiden oppimiseen. Paljon vähittäiskaupan kokemusta omaava voi taas keskittyä enemmän kaupan kehittämiseen ja johtamiseen.

Harjoittelupaikan valinta ja siihen liittyvät sopimukset

Harjoittelupaikan valinnassa pyritään ottamaan harjoittelijan omat toiveet huomioon mahdollisuuksien mukaan, siksi harjoittelijan oma aktiivisuus harjoittelupaikan löytämisessä on erittäin tärkeää. Valmennusajalle harjoittelija solmii työsuhteen harjoittelukauppaan. Työsuhteessa noudatetaan Kaupan työehtosopimusta, neljän kuukauden koeaikaa ja kokoaikaisen työntekijän viikkotyöaikaa. Lisäksi kasvattajakauppiaan, Keskon ja harjoittelijan välille tehdään valmennussopimus, jossa määritellään kunkin osapuolen vastuut ja velvoitteet. 

 

 

Takaisin ylös