Nykyiset kauppiaat Jari ja Anita Venäläinen lähettävät terveisensä: ”Elämän yllättäessä syksyllä varsin karulla tavalla, haluamme nyt keskittyä itsestä huolehtimiseen ja hyvinvointiin nauttien muustakin, kuin työstä. Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme uskollisuudesta ja yhteistyökumppaneitamme vuosien hyvästä yhteistyöstä. Erityiskiitos henkilökunnallemme joustavuudesta ja työpanoksesta suurten muutosten äärellä. Toivotamme Petrille onnea ja menestystä kauppiasuralle.”
Kontiolahti oli Petrille mieluisa sijainniltaan
”Hienoa aloittaa kauppiasura juuri K-Market Kontiolahdesta. Kauppa on kaksi vuotta sitten remontoitu ja kauppiaat Jari ja Anita Venäläinen ovat pitäneet kaupasta hyvää huolta, joten on turvallinen olo aloittaa kyseisen kaupan kauppiaana”, Petri tuumaa. ”Varmasti saappaat ovat isot, mutta hyvillä mielin lähden jatkamaan heidän työtään. Haaveena oli, että saisin kauppapaikan mahdollisimman läheltä Joensuuta, jossa asun, joten tämäkin järjestyi hienosti.”
Jokaiselle sopivan hintainen ostokori niin arkeen kuin juhlaan
Petri listaa kauppiaana tärkeimpiä asioita: asiakaspalvelun tulee olla kiitettävää ja ihmisläheistä sekä valikoiman monipuolista ja asiakasta kiinnostavaa. Kaupasta tulee löytyä jokaiselle sopivan hintainen ostoskori niin arkeen kuin juhlaan. ”Kehitämme myös Pirkka- ja K-Menu-tuoteperheiden valikoimia ja kaupan omia tarjouksia tullaan tekemään aktiivisesti”, uusi kauppias lupaa. ”Tuotteiden sijoittelu kaupassa pitää olla loogista, jotta asiakkaat löytävät tarvitsemansa tuotteet nopeasti ja vaivattomasti. Sesonkivaihtelut tulee näkymään kaupalla sekä asiakastoiveet pyritään toteuttamaan. Lisäksi verkkokaupan palveluita jatkamme ja kehitämme.”
”Aion myös omalta osaltani kauppiaana kehittää Kontiolahden kirkonkylän elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tähän liittyy järjestettävät tapahtumat kaupalla sekä yhteistyö eri järjestöjen ja yrittäjien kanssa. Toiveita saa esittää ja saa nykiä hihasta, jos on hyviä ideoita!”, kehottaa Petri.
Kauppiasvaihtoviikolla järjestetään kahvitus ja laitetaan hyviä tarjouksia. Petri lähettää terveisensä asiakkaille: ”Tervetuloa vanhat ja uudet asiakkaat kaupoille ja tehdään yhdessä kaupasta kokokylän kohtaamispaikka suurella sydämellä!”
K-Market Kontiolahden vastuullisuustyössä hävikin torjunta on keskeistä. ”Jatkossakin hävikki tullaan pitämään mahdollisimman pienenä. Päiväysvanhoista leivistä tehdään leipäpusseja ja hevilaatikot kuuluvat myös asiaan. Muuten hävikkiruoat lahjoitetaan ruoka-apujärjestölle.”Lähituottajien tuotteita otetaan valikoimiin ja nuorille annetaan mahdollisuus saada työkokemusta kesätöiden ja TET-harjoittelun kautta.” Petrille työntekijöiden hyvinvointi on tärkeää: ”Työntelijöiden hyvinvointi on tärkeää ja sillä lisätään työmotivaatiota ja työssä jaksamista. Kyllä motivoitunut ja hyvin voiva henkilökunta on tärkeimpiä kulmakiviä kaupan arjessa. Tästä pyrin kauppiaana pitämään huolta.”
Petri on toiminut ennen K-kauppiasvalmennusta autovuokraamoyrittäjänä viisi vuotta ja koulutukseltaan hän on kone- ja tuotantotekniikan insinööri. Muuta työkokemusta hänellä on teollisuuden esihenkilötehtävistä. Kiitokset lähtevät Hammaslahteen: ”Iso kiitos kuuluu K-Market Hammaslahden työntekijöille sekä kauppias Hue Volle kauppiasvalmennuksesta. Oli hienoa olla kaksi vuotta töissä Hammaslahdessa ja nähdä, miten hyvällä työyhteisöllä saadaan paljon aikaan. Sain ison avun kauppiasuran aloitukseen.”
Petrin perheeseen kuuluvat puoliso Katja Kaukoranta, uusioperheen lapset sekä karvainen puuvillapoika Taavi. Katjaa tullaan näkemään kaupalla auttavina käsinä. Petrin harrastuksiin kuuluu monipuolinen liikunta ja matkustelu on myös lähellä hänen sydäntään.