”Olen hyvin motivoitunut ja innoissani uusista haasteista”, Miika kertoo. ”Työni aloitan tutustumalla kauppoihin, niiden henkilökuntiin ja asiakkaisiin.”
Miikalle on tärkeää, että kaupoissa perusasiat ovat kunnossa. ”Asiakaspalvelun tulee olla huippulaatuista ja kaupan houkutteleva. Tulen panostamaan tuotteiden laatuun ja valikoimaan sekä asiakastyytyväisyyteen. Kokoamme monipuolisen valikoiman eri hintaluokan tuotteita asiakkaiden toiveita kuunnellen. Vastuullisuudesta huolehdimme mm. asianmukaisella kierrättämisellä sekä kehittämällä keinoja hävikin vähentämiseen esim. hevihävikkikassien avulla.”
”Järjestämme myöhemmin keväällä kummassakin kaupassa avajaiset ja tarjoamme kakkukahvit”, Miika lupaa. ” Toivon, että asiakkaat tulevat rohkeasti tutustumaan ja kertomaan toiveitaan kauppojen ja valikoimien kehittämiseksi.”
Miika tulee kauppiasperheestä ja hän on koko ikänsä työskennellyt kaupan alalla. ”Kokoaikaisesti työvuosia on noin 13.”
Miikan perheeseen kuuluvat vaimo Essi ja 10 kuukauden ikäinen tytär Aurora. Essi jatkaa omissa töissään lakimiehenä mutta hänet tapaa varmasti myös kaupoilla auttamassa. ”Vapaa-aika kuluu perheen kanssa sekä penkkiurheillessa. Harrastuksiin kuuluu lisäksi kuntosali sekä talvisin hiihto ja laskettelu.”