K-Citymarket Kajaanin remontti alkaa paikallisvoimin – kyseessä yksi alueen mittavimmista investoinneista

K-Citymarket Kajaanin täysin uudistava mittava remontti on alkamaisillaan. Liiketilojen kokonaisuudistus käsittää paitsi kauppatilojen remontoinnin kokonaisuudessaan, myös kattavan talotekniikan uudistuksen.

Remontissa koko K-Citymarket Kajaanin kiinteistö remontoidaan ja sen ilme tulee muuttumaan. Remontin yhteydessä kiinteistön energiatehokkuutta parannetaan ja uudistuksia tehdään yleisesti mm. talotekniikkaan. Jatkossa kiinteistö valaistaan energiatehokkailla LED-valoilla. Uudistus koskee kaupan jokaista osastoa: sekä elintarvike- että käyttötavarapuolta. Laaja urakka valmistuu marraskuussa ja se toteutetaan paikallisten yrittäjien voimin. Kauppa palvelee remontin aikana tavalliseen tapaan.

”Haluamme palvella asiakkaita tuttuun tapaan mahdollisimman hyvin, ja siihen remonttikin tähtää. Elintarvikeosastomme uudistuu aivan täysin ja tuomme kauppaan myös kajaanilaisittain aivan uusia konsepteja, joista kerromme lisää syystalvella. Kuuntelemme asiakkaidemme toiveita tarkalla korvalla ja haluamme omalta osaltamme elävöittää Kajaanin keskustaa. Toiveita sopii meille esittää”, K-Citymarket Kajaanin kauppias Hannu Vuorialho sanoo.

K-Citymarket Kajaani on avattu vuonna 1975 ja edellisen kerran sitä on remontoitu suuremmin vuonna 2004.

”K-Citymarket Kajaanin remontti on varsin laajamittainen. Kyseessä on ehdottomasti yksi alueen mittavimmista investoinneista vuonna 2021, ja olemme iloisia pystyessämme luomaan työtä ja hyvinvointia paikallisille. Valitut yhteistyökumppanit tulevat läheltä – kaikkein pisimmän matkan takaa tuleva toimija on Iisalmesta”, K-ryhmän Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen kertoo.

Paitsi asiakkaiden toiveet, myös heidän ja henkilökunnan turvallisuus on K-Citymarket Kajaanissa suuressa arvossa. Koronaepidemia on huomioitu tarkasti.

”Suomalaisten ruokakauppojen hygienia on erittäin hyvällä tasolla, mutta vallitsevassa tilanteessa olemme korostaneet entisestään hyviä siivouskäytäntöä. Koronaepidemia on huomioitu myös turvavälitarroilla ja suojaplekseillä. Myös ohjeistusta on lisätty ja painotettu. Ruokakaupassa pätevät samat ohjeet kuin missä tahansa muualla: oma hyvä käsihygienia, toisten huomioon ottaminen ja turvavälien pitäminen on olennaisinta. Käsipesumahdollisuus kaupassamme on asiakas-WC:ssä ja kierrätyspisteen yhteydessä, ja käsidesiä on tarjolla useissa eri pisteissä. Suosittelemme myös kasvomaskin käyttöä”, Vuorialho kertoo.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös