Yhä useampi haluaa K-ryhmään töihin - Mistä nousu työnantajamielikuvatutkimuksissa kertoo?

K-ryhmän houkuttelevuutta työnantajana seurataan useissa eri tutkimuksissa. Mitä selviää vuoden 2020 tuloksista?

T-median kevät-kesällä 2020 tehtyyn Luottamus & Maine-tutkimukseen osallistui 2956 tekniikan ja kaupan alan osaajaa, joiden mielikuvat koosta olivat parantuneet lähes kaikilla maineen osa-alueilla. Yleisarvosanaksi osaajat antoivat K-ryhmälle 3,8/5.

K-ryhmän pitkäjänteinen työ suomalaisten arjessa näkyy myös työantajamielikuvassa. Luottamus & Maine- tutkimuksen tuloksissa näkyy osaltaan myös koronakriisin vaikutus.

– Korona nosti keväällä kaupan alan yritykset esiin ja teki niistä mielenkiintoisia. Asiakkaat näkivät kaupoissa, kuinka huoltovarmuus säilyi, tavara ei loppunut ja turvallisuustoimia kyettiin tekemään nopeasti. Lisäksi olemme olleet paljon esillä esimerkiksi ruoan verkkokaupan kasvun myötä. Moni on ehkä tullut uudella tavalla ajatelleeksi, että K-ryhmässä voisi olla itselle kiinnostavia ja merkityksellisiä työmahdollisuuksia, Visa Myllyntaus summaa. Hän vastaa K-ryhmän rekrytoinnista, työnantajamielikuvasta ja työntekijäkokemuksesta.  

Universumin tutkimuskokonaisuus jakaantuu ammattilais- ja opiskelijatutkimuksiin. Jo työelämässä oleville ammattilaisille kohdistetussa Ideal Employer Ranking -tutkimuksessa K-ryhmä nousi kymmenen sijaa: sijalta 22. sijalle 12 kaikista työnantajista. Pientä parannusta näkyi myös Universumin keväällä 2020 valmistuneessa opiskelijatutkimuksessa. Siinä K-ryhmän sijoitus nousi kaksi sijaa ja oli nyt 28. Mielikuvissa K liitettiin vahvimmin monipuolisiin tehtävänkuviin ja asiakaskeskeisyyteen.

- Työnantajamielikuvan kehitystä seurataan tarkasti, sillä haluamme jatkossakin parhaat osaajat meille töihin, ja pitää jo olemassa olevat huippuosaajat. Jopa 41 prosenttia Universumin tutkimukseen vastanneista työelämässä olevista ammattilaisista suunnittelee seuraavan vuoden aikana työpaikan vaihtoa

K-ryhmän houkuttelevuus kasvoi myös Academic Workin YPAI-tutkimuksessa (Young Professional Attraction Index), johon vastasi 3823 nuorta ammattilaista. Tutkimukseen osallistuneiden kaupallisen alan nuorten ammattilaisten mielestä K-ryhmä oli 6:nneksi houkuttelevin työnantaja heti Googlen, Supercellin, Koneen, Futuricen ja Reaktorin jälkeen.

YPAI-tutkimuksessa nuoret ammattilaiset nimesivät työpaikan tärkeimmiksi ominaisuuksiksi mielenkiintoiset työtehtävät, kasvu- ja urakehitysmahdollisuudet sekä palkan ja henkilöstöedut. K-ryhmä miellettiin vakavaraiseksi mutta moderniksi työpaikaksi, joka tarjoaa monipuolisia työtehtäviä. Myös vastuullisuus on nuorille ammattilaisille yhä tärkeämpää.

– K-ryhmässä on tehty pitkäjänteistä vastuullisuustyötä jo yli 20 vuotta. Vuosittain julkaistavalla Global 100 -vastuullisuuslistalla Kesko on ollut jo kuusi kertaa peräkkäin maailman vastuullisin ruokakauppa. Vastuullisuustyötä on viime vuosina alettu arvostaa aiempaa enemmän myös työnhaussa. Työntekijät ovat kyllä pitkään sanoneet, että haluavat työskennellä vastuullisessa yrityksessä. Nyt puheet alkavat näkyä myös teoissa.

K-ryhmän monipuoliset työmahdollisuudet hahmotetaan nykyään työnhakijoiden keskuudessa paremmin kuin ennen. Myllyntauksen mukaan kaupan alan taakka on pitkään ollut ajatus, että kaupassa voi työskennellä ”vain” siellä myymälässä. Nykyään ymmärretään, että K-ryhmä tarjoaa monenlaisia työtehtäviä, myös korkeakoulutetuille. K-ryhmä tarjoaa Suomessa työpaikan noin 5000 tietotyöläiselle. Pääkonttorissa Helsingin Kalasatamassa työskentelee noin 1800 asiantuntijaa.

Ulkoisen työnantajamielikuvan täytyy tietenkin lähteä työntekijäkokemuksen kehittämisestä.

– Kehitämme työntekijäkokemusta systemaattisesti. Haluamme löytää tapoja, joilla työntekijämme saavat oman äänensä paremmin kuuluviin. Sen vuoksi kokeilemme erilaisia tapoja selvittää, mikä on merkityksellistä työntekijöille. Uskon, että paras mainoksemme ovat meidän omat työntekijämme, Myllyntaus sanoo.

Tutustu K:laisten työhön ja K:n tyyppeihin K-ryhmän somekanavissa: #Ktyyppi.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös