Tuottajalle kiitos -stipendien haku alkoi – koko tuotesarja laajenemassa uusin tuottein

Vaasan, K-ryhmä ja ProAgria ovat käynnistäneet kesäkuun alussa Tuottajalle kiitos -stipendihaun maanviljelijöille.

Nyt toista kertaa jaettavilla stipendeillä kannustetaan viljelijöitä kehittämään suomalaista maanviljelyä ja jakamaan uutta tietoa keskenään, minkä toivotaan hyödyttävän tulevaisuudessa myös laajemmin alan toimijoita.

Stipendin rahoitus tulee K-ryhmän ja Vaasanin Tuottajalle kiitos -leipätuotteiden hyvitysosuuksista. Muiden Tuottajalle kiitos -toimintamalliin kuuluvien tuotteiden ja tuoteryhmien myynnistä kertyvien tukisummien tilitystavat on kuvattu K-ryhmän Tuottajalle kiitos -verkkosivulla.

”Suomalaisen ruoan sekä omavaraisuuden arvo on varsinkin kevään aikana ollut ansaitusti esillä. Samalla työ suomalaisen ruoan tulevaisuuden eteen on saanut uuden merkityksen ja tässä työssä haluamme olla tiiviisti mukana. K-ruokakaupoissa suomalaisten elintarvikkeiden osuus valikoimasta on noin 80 prosenttia ja kotimaisuus on myös asiakkaillemme tärkeää. Tuottajalle kiitos -tuotteet ovat yksi keino tukea kotimaista ruoantuotantoa. Toivomme näiden stipendien osaltaan edesauttavan, että uusia kehitysideoita ja -hankkeita suomalaisen ruoan tulevaisuuden eteen syntyisi”, tavarakaupan ja vastuullisuuden johtaja Harri Hovi K-ryhmästä toteaa.

”Olemme tänä keväänä huomanneet, että kuluttajat tukeutuvat haastavina aikoina entistä tiukemmin perinteisiin, tuttuihin suomalaisiin elintarvikkeisiin. Leipä on paitsi yksi suomalaisen arjen, myös kotimaisen elintarviketuotannon kulmakivistä. Onkin luonnollista, että leipähyllystä käsin tuetaan kaikkea suomalaista alkutuotantoa”, kertoo Vaasanin kaupallinen johtaja Minna Cousins ja jatkaa: ”Toivomme, että Tuottajalle kiitos -stipendimme auttavat ja kannustavat yhä useampia tuottajia kehittämään toimintatapojaan. Uudet, alkutuotantoon liittyvät innovaatiot auttavat koko alaa ja arvoketjua tuotannosta kuluttajan lautaselle saakka.”

Ensimmäiset Tuottajalle kiitos -stipendit jaettiin Vaasanin, K-ryhmän ja ProAgrian yhteistyönä helmikuussa 2020. Tuolloin stipendin sai kuusi kehityshanketta, muun muassa tuorehärkäpavun kehittäminen, TäsmäViljely-foorumi-tapahtuma ja koeruututoiminta.

Tuottajalle kiitos -sarja laajenee edelleen: mukaan ensi kertaa myös jäätelöt

Touko-kesäkuun aikana Tuottajalle kiitos -toimintamalli laajenee edelleen, kun tuotesarja täydentyy 15 uudella tuotteella.

Kokonaan uutena tuoteryhmänä mukana ovat jäätelöt, kun litran pakkauksissa myytävistä Ingmanin suklaa ja sitruuna-lakritsi -kermajäätelöistä aletaan muiden Tuottajalle kiitos -tuotteiden tapaan tilittää lisäosuus suoraan suomalaisille ruoantuottajille.

Lisäksi uusia Tuottajalle kiitos -tuotteita ovat:

  • Fazerin Alku kaura-spelttipuuro
  • Jalostajan Kasvishernekeitto ja Reilusti lihaisa hernekeitto
  • Snellmanin Kunnon pekoni
  • Juustoportin Hyvin sokeroimaton jugurtti (kolme eri makua)
  • Juustoportin Vapaan lehmän kermaviili 10 %
  • Juustoportin Vapaan lehmän laktoositon crème fraîche
  • Juustoportin Vapaan lehmän laktoositon smetana
  • Juustoportin Hyvin sokeroimaton laktoositon kaakaojuoma
  • Pirkka Kuorellinen tikkuperuna ja Kuorellinen lankkuperuna

Kokonaisuudessaan Tuottajalle kiitos -toimintamallilla on kerätty sen olemassaolon aikana suomalaisille ruoantuottajille jo lähes 3,7 miljoonan euron lisäpotti.

Lisätietoja toimintamallista sekä kaikki Tuottajalle kiitos -tuotteet on koottu Tuottajalle kiitos -verkkosivulle.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös