Suomen parhaat K-Supermarketit palkittu – Satakunnan parhaan titteli Poriin

K-Supermarket-ketju palkitsi Suomen parhaita kauppoja. K-Supermarket Ruokapori palkittiin alueensa parhaana kauppana, joka uudistuu ja kehittyy jatkuvasti asiakkaita kuunnellen.

”Palkitsemme vuosittain sellaisia kauppoja, joiden asiakastyytyväisyys ja toiminta on erinomaista. Palkittavissa kaupoissa toimintaa kehitetään innovatiivisesti ja pitkäjänteisesti. Tänä vuonna kiinnitimme erityistä huomiota siihen, miten asiakkaille luodaan ainutlaatuinen asiointikokemus jokaisella käyntikerralla”, kertoo K-Supermarket-ketjun johtaja Anne Hujala.

Palkintoa perusteltiin seuraavasti: Jaro on varsinainen kauppamies, joka hyväntuulisesti käy kauppaa kokoajan asiasta kuin asiasta. Kauppaa uudistetaan ja kehitetään jatkuvasti. Erityisesti markkinointiin on panostettu. Herkkutorilta saa tuoreiden raaka-aineiden lisäksi valmista ruokaa monessa muodossa, ja helpottaa asiakkaita erityisesti kiireisessä arjessa.

”Satakunnassa on useita hyviä K-kauppoja, joten voitto tuntuu äärimmäisen mukavalta. Meillä on kaupassa tehty useampi vuosi systemaattisesti työtä asiakaslähtöisen valikoiman eteen. Tavoitteena on luoda juuri meidän asiakaskunnallemme paras mahdollinen valikoima- ja palvelukokonaisuus sekä kuunnella asiakastamme joka tilanteessa. Olemme myös uudistaneet ja kehittäneet kauppaa pala palalta vastaamaan enemmän nykyajan vaatimuksiin. Ilman meidän huippuhenkilökuntaa emme pystyisi tekemään edellä mainittuja asioita. Iso kiitos palkinnosta kuuluu nimenomaan heille”, kertoo Jaro Salkoharju.

K-Supermarket-ketju palkitsee vuosittain parhaita kauppojaan alueellisesti ja valtakunnallisesti. Vuoden 2019 valtakunnallisesti parhaan kaupan tittelin nappasi Ari Ruissalo K-Supermarket Westeristä Tampereelta.

Katso muut K-Supermarket-ketjun parhaina palkitut kaupat täältä: https://kesko.fi/media/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/2020/suomen-parhaat-k-supermarketit-palkittu---voittajakauppa-tampereella/

Lisätietoja:

Jaro Salkoharju, K-Supermarket Ruokapori, puh. 050 3517212
 

K-Supermarketit ovat tavallista parempia ruokakauppoja, jotka tarjoavat asiakkailleen aina ajankohdan parhaat raaka-aineet ja ideat niin arjen kuin juhlankin ruoanlaittoon. K-Supermarket-kauppias henkilökuntineen rakentaa kauppansa valikoiman oman asiakuntansa mukaan tarjoten runsaasti sekä paikallisia lähituotteita että erikoisuuksia. Monipuolisilla valikoimilla, vastuullisesti toimien ja parasta palvelua tarjoten inspiroimme asiakkaitamme innostumaan ja onnistumaan omassa ruoanlaitossaan! K-Supermarket-ketjuun kuuluu 245 kauppaa. www.k-supermarket.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös