Pieni suuri teko: Laulu jatkuu

Ida Metsberg rakensi muusikon uraa New Yorkissa, kunnes korona yhtäkkiä repi hänet takaisin Suomeen. K-Supermarket Lähderannan kauppiaat Ville ja Nina Saarikko tarjosivat vanhalle työntekijälleen töitä. Vaikka keikkailu ei nyt onnistu, Saarikoiden mielestä jokaisen pitäisi saada tehdä sitä, mitä itse rakastaa. Niinpä kauppiaat päättivät myös tilata lahjakkaalta työntekijältään laulun, joka ikuistaisi tämän kummallisen vuoden.

Eräänä maaliskuisena perjantaina kaikki muuttui – muusikon uraa Yhdysvalloissa tehneen Ida Metsbergin kaikki tulevat keikat peruuntuivat hetkessä, ja joka suunnasta alkoi tulla viestiä pahentuvasta koronatilanteesta. Kahdeksan vuotta New Yorkissa asunut kolmekymppinen Ida teki vaikean päätöksen pakata matkalaukkunsa ja suunnata heti Suomeen.

– Olin Suomessa jo seuraavana maanantaina. Äkkilähtö tuntui raskaalta. Olin asunut New Yorkissa niin monta vuotta, rakentanut sinne oman elämän ja ihmissuhteet, ja yhtäkkiä minut revittiin irti kaikesta siitä, Ida muistelee.

Väliaikainen majapaikka löytyi vanhempien luota Espoosta, mutta toimeentulo mietitytti. Ida päätti hakea töitä tutusta K-kaupasta, jossa hän oli työskennellyt ennen muuttoaan Yhdysvaltoihin.

Kauppiaat Ville ja Nina Saarikko olivat ehtineet välissä vaihtaa kauppapaikkaa, ja viesti kiiri Saarikoille K-Supermarket Lähderantaan.

– Ida oli ollut meillä vuosia sitten töissä vain lyhyen ajan, mutta hän jätti jo silloin itsestään rohkean, ystävällisen ja avoimen kuvan. Laitoimme viestiä, että kiinnostaisiko häntä tulla taas meille töihin pari kilometriä toiseen suuntaan, kauppias Nina Saarikko kertoo.

Koronatilanne oli keväällä vakava, ja ravintolayrittäjien tilanne puhutti paljon. Saarikotkin tekivät yhteistyötä muutamien vaikeuksissa olleiden ravintoloiden kanssa. Kauppiaat olivat myös tarjonneet töitä muutamille työttömiksi jääneille ravintola- ja hotellialan työntekijöille, kun verkkokaupan keräilyyn tarvittiin lisäkäsiä.

– Mietimme, ettei Idallakaan ole ollut helppoa, kun elanto on aiemmin tullut keikkailusta. Saimme idean tilata Idalta laulun, joka ikuistaisi hänen näkemyksensä tästä ajasta, Ville kertoo. Ida päätti heti tarttua haasteeseen.

– Aluksi mietin, että mitäköhän tästä syntyy, mutta päädyin kirjoittamaan biisin josta tykkään itse paljon. Hienoa oli myös se, että en ole ennen kirjoittanut biisejä suomeksi. Kappale kertoo tulkinnanvaraisesti näistä ajoista: uuden opettelusta ja uusien rutiinien löytämisestä. Siitä kuinka monen ihmisen täytyy nyt totutella uudenlaiseen elämään, ja kuinka tästä uudesta elämästä saa otteen.

Ida äänitti kappaleen ja lähetti sen kauppiaille, jotka kuuntelivat sen yhdessä kotonaan.

– Satoi vettä ja takana oli pitkä työpäivä, ja kyllä siinä tuli molemmille kyynel silmään. Kesä oli tosi raskas, ja koko henkilökunta on saanut venyä. Kauppiaana on joutunut sietämään riittämättömyyden tunnetta – ei vain ehdi tehdä niin paljon kuin haluaisi. Siitä on ollut apua, että meidän työyhteisö on kuin lämmin perhe, ja meille on luontevaa jakaa suruja ja iloja. Halusimme tuoda jotain hyvää kaiken synkän uutisoinnin rinnalle ja tukea sitä, että jokainen meistä saisi tehdä sitä mitä itse rakastaa, Ville Saarikko kertoo.

Muusikkoperheestä ponnistava Metsberg on opiskellut New Yorkissa musiikkiteatteria ja tehnyt omaa singer-songwriter-henkistä musiikkia vuosien ajan. Ida soittaa pianoa ja kitaraa, ja Yhdysvalloissa hän on tehnyt omien keikkojen lisäksi hää- ja baarikeikkoja sekä pitänyt muun muassa muskaritunteja.

– Elämä New Yorkissa on aika hektistä, mutta mahdollisuuksia on paljon. Parasta on ollut päästä soittamaan omia keikkoja. Tavoitteenani on päästä elättämään itseni tekemällä omaa musiikkia.

Suomessa on jäänyt aikaa kirjoittaa lauluja ja äänittää työn alla olevaa ensimmäistä EP:tä.

– Tarkoitus on lähteä takaisin, kun tilanne rauhoittuu. Kaikki on nyt kuitenkin periaatteessa ihan hyvin. Olen saanut viettää aikaa perheen kanssa ja kokea pitkästä aikaa Suomen kesän. Kun omaa musiikkia ei nyt pääse täysiaikaisesti tekemään, on ollut todella kivaa olla töissä K-Supermarket Lähderannassa. Meillä on täällä loistava työyhteisö, ja lauleskelen kyllä täällä kaupan käytävilläkin!

 Katso video:

Ida Metsbergin kappale “Tässä edelleen” on kuunneltavissa kokonaisuudessaan täältä


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös