Maija Rautakorpi Loimaan K-Market Turuntien ja Korintin kauppiaaksi

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 5.5.2020 Maija Rautakorpi aloittaa kesäkuun alussa Loimaalla K-Market Turuntien ja K-Market Korintin kauppiaana.

Maija palaa kotiseudulle aloittamaan kauppiasuransa

Maija on kotoisin Somerolta ja asunut viimeiset 11 vuotta Lahdessa. ”Kauppiasuran aloitus tuntuu huikealta ja odotan innolla kaikkea uutta ja tulevaa. Loimaa on entuudestaan minulle tuttu paikkakunta ja olen mielissäni paluusta takaisin kotiseudulle. Molemmat kaupat ovat vakiintuneita ostopaikkoja asiakkaille ja näen myös paljon mahdollisuuksia kehittää näitä entistä paremmiksi hyvän palvelun K-Marketeiksi” Maija iloitsee. 

”Tulen olemaan vahvasti läsnä molempien kauppojen arjessa ja minua on mahdollista tavata kaupan käytävillä, tulkaa moikkaamaan ja kertomaan toiveitanne. Poikkeusolojen vuoksi nyt ei nautita avajaiskahveja mutta varmasti sitten, kun se on sallittua ja turvallista”, lupaa Maija.

Rakennetaan rauhassa asiakkaidensa näköisiä kauppoja

Maija pitää tärkeänä, että molemmissa K-Marketeissa keskitytään vaivattomaan ja helppoon asiointiin eikä yhtään vähempään kuin erinomaiseen asiakaspalveluun. Valikoimissa hän haluaa panostaa paikallisiin tuotteisiin, sesonkeihin ja lähimpänä kauppias-Maijan sydäntä ovat hedelmät, vihannekset ja leipä. ”Ideoita kauppojen kehittämiseksi pyörii mielessä jo paljon, mutta alussa tutustutaan rauhassa nykyhetkeen ja lähdetään tästä pala kerrallaan rakentamaan uutta. Ykkösjuttu on joka tapauksessa asiakkaidemme toiveet ja tarpeet”, kertoo Maija suunnitelmistaan.

Vastuullinen toiminta kuuluu kauppojen arkeen saumattomasti. ”Saan olla ylpeänä osa maailman vastuullisinta ruokakauppaa Keskon myötä ja vastuullisuus kulkee mukana kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa.”

Maija on syntynyt yrittäjäperheeseen ja heillä on ollut K-kauppa. ”Olen saanut nuorena työskennellä monipuolisesti kaupan tehtävissä.” Opiskelujen jälkeen Maija toimi sijoitus- ja rahoitusasiantuntijana pankissa ja ennen kauppiasvalmennukseen lähtöä YIT:llä henkilöstöhallinnossa työhyvinvoinnin parissa.

Kauppiasvalmennuksen hän aloitti K-Citymarket Hämeensaaressa, josta Maija siirtyi Lahteen K-Supermarket Okeroisiin ja sieltä vielä kauppiaiden mukana K-Supermarket Hollolaan.

”Kahden eri kasvattajakauppiaan kanssa ja kolmessa eri harjoittelupaikassa toimiminen on antanut minulle hyvän näkemyksen ja kokemuksen kaupan eri toiminnoista. Molemmat kasvattajakauppiaat ovat antaneet minulle alusta lähtien täyden tukensa ja avoimesti opastaneet minua kauppiasuralle. Tästä haluan osoittaa suuret kiitokseni Antti-Jussi Kivelle sekä Mikko ja Jenni Artimalle”, Maija kiittelee.

Maijan uusioperheeseen kuuluvat yhteiset 5- ja 8-vuotiaat tyttäret sekä puolison kolme teini-ikäistä poikaa. ”Perheeni on innostunut muutosta uudelle paikkakunnalle sekä myös mahdollisuudesta osallistua kaupan töihin.” Vapaa-ajalla touhutaan perheen arkisissa askareissa, kuten keittiössä leipomalla, puutarhassa touhuamalla ja ulkona luonnossa liikkumalla. Maijan harrastuksiin kuuluu myös ratsastus aina, kun arjen kiireiltä ehtii.

Lisätietoja: K-kauppias Maija Rautakorpi, puh. 044 980 2784

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun oman kylän kauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös