Korpilahden K-Marketin kauppiaiksi Jenni ja Jesse Laaksonen

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 4.8.2020 Jenni ja Jesse Laaksonen aloittavat K-Marketin kauppiaina Korpilahdella 1.10.2020.

Uuden kaupan suunnittelussa mukana

Jenni ja Jesse kertovat, että odottavat jännityksellä Korpilahdelle muuttoa. ”Paikka ei ole meille ennestään tuttu mutta sen sijainti on keskeinen ja ihastuimme käydessämme Korpilahden miljööseen!” Laaksoset kertovat, että nykyisen kaupan palvelut ja valikoimat pysyvät ennallaan ja niitä säädellään asiakkaiden toiveiden mukaan. ”Uusi kauppa tehdään kokonaan asiakkaidemme näköiseksi. Pääsemme itse mukaan suunnittelemaan sitä, ja meillä onkin ollut haaveena päästä rakentamaan ja suunnittelemaan täysin uutta kauppaa”, iloitsevat Jenni ja Jesse.

Uuden K-Marketin pohjatyöt ovat alkaneet ja se avautuu alkutalvesta.

Kaikki saman katon alta

”Teemme uudesta kaupastamme asiakkaidemme mukaisen ja siihen pyydämme heiltä toiveita sekä ideoita. Tulkaa rohkeasti kertomaan!”, kehottavat Laaksoset. ”Panostamme siihen, että asiakkaamme löytävät kaiken tarpeellisen arkeen ja juhlaan saman katon alta. Lisäksi julistamme etsintäkuulutuksen lähituottajille, haluamme valikoimaamme mahdollisimman paljon lähellä tuotettuja ja paikallisia tuotteita.”

Jenni ja Jesse Laaksonen ovat toimineet Hankasalmella K-Marketin kauppiaina liki kolme vuotta. Jenni on työskennellyt kaupassa lähes koko työuransa ja Jesse on ollut aikaisemmin lihatuotannossa.

Laaksosten perheeseen kuuluvat 7- ja 8-vuotiaat tyttäret sekä koiravanhus ja kani. ”Vapaa-aika kuluu perheen kanssa yhdessä touhutessa”, Jenni kertoo.

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun oman kylän kauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös