Koronavirukseen varautuminen ja sen leviämisen ehkäiseminen K-ryhmässä

Olemme seuranneet koronavirustilanteen kehittymistä aktiivisesti aina viruksen ilmenemisestä asti. Teemme tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa, noudatamme heidän ohjeistuksiaan ja teemme kaikkemme, jotta voimme huolehtia asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnista sekä toiminnan jatkuvuudesta.

Tuotteiden saatavuus ja varastonhallinta
Kaupoissa voi käydä normaalisti: Ruokaa on hyvin saatavilla ja kauppojen valikoimia täydennetään viikon jokaisena päivänä. Olemme varautuneet mahdollisiin saatavuushaasteisiin korottamalla varastotasoja. Yhdessä kumppanien kanssa on varauduttu jo pidemmän aikaa siihen, että saatavuus tuotteissa olisi hyvä. Valtaosa K-ruokakauppojen tuotteista tulee Suomesta: meillä on tuhansia kotimaisia elintarvikkeita valmistavia yrityksiä, jotka ovat yhtä lailla varautuneet koronatilanteeseen.

Logistiikan toimivuus
Myös tavaroiden kuljetuksen, eli logistiikan toiminnan jatkuvuuden osalta on tehty kattavat varautumissuunnitelmat. Toimituksia kauppoihin tehdään normaaliin tapaan jopa päivittäin. Ketju toimii: ruoka- ja hygieniatuotteiden saatavuus tavarantoimittajilta on hyvä, kuljetuspalvelut toimivat hyvin ja kaupoissa tuotteiden esillepano toimii tehokkaasti.

Työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuus
Pyrimme kaikin keinoin varmistamaan, että henkilöstömme pysyy terveenä ja työkykyisenä, ja että kaupoissamme on turvallista asioida epidemiankin aikana.Teemme tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa, noudatamme heidän ohjeistuksiaan ja teemme kaikkemme, jotta voimme huolehtia asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnista sekä toiminnan jatkuvuudesta.

Hyvä hygienia
Erityisen tärkeää viruksen leviämisen estämisessä niin kauppa- kuin toimistoympäristössäkin on hygienia. Olemme korostaneet hygienian merkitystä ja velvoittaneet myös kauppiaamme käymään tiukennetut hygieniaohjeistukset läpi henkilökuntansa kanssa. Pitäydymme kättelemästä sekä korostamme käsienpesun merkitystä sekä hygieniaa yskiessä/niistäessä.

Kuten flunssakausillakin, olemme suositelleet tuotteiden ottimien tavallistakin tiheämpää vaihtoa. Kaupan salaatti-, ateria- ja sushi-baarien, irtoleipätuotteiden ja irtomakeisten sekä muiden vastaavien tuotteiden ottimia on ohjeistettu vaihtamaan normaalia useammin. Kaupoissa etenkin näiden pisteiden läheisyyteen on mahdollisuuksien mukaan sijoitettu myös käsidesinfektiopisteitä.

Työntekijämme tulevat vain terveenä töihin
Erityisen tärkeää on, että sairaana ei tulla töihin. Olemme myös ohjeistaneet mahdollisten sairaustapausten ja karanteenien osalta sekä varmistaneet työterveyspalveluidemme toiminnan. Tehtävissä, joissa se työn luonteeseen ja -kuvaan sopii, olemme hajauttaneet tiimejä ja ohjeistaneet etätöihin.

Olemme ohjeistaneet sekä omaa henkilökuntaamme että kauppiaita siitä, että jos tiloissamme epäillään karanteenin rikkomista, tulee siitä ilmoittaa heti hätäkeskukseen.

Tehostettu siivous
Hygieniasta olemme huolehtineet niin toimistoillamme kuin kaupoissa paitsi henkilökunnan, myös työympäristön osalta. Tiloissa on otettu käyttöön tehostettu siivous jo maaliskuun alusta. Kosketuspinnat, kuten ovenkahvat, hissien painikkeet näytöt yms. on ohjeistettu puhdistamaan huolellisesti. Olemme ohjeistaneet samoin myös muita tiloissamme työskenteleviä, kuten hyllyttäjiä, tavarantoimittajia ja edustajia.

Viranomaisten suositukset

Teemme kaikkemme sen eteen, että kaupassakäynti säilyy vastedeskin turvallisena. Toistaiseksi viranomaiset eivät ole antaneet kaupan toimintaa koskevia suosituksia. Meillä on luonnollisesti valmius noudattaa niitä välittömästi. 

Toimitukset ravintoloille 
Keskoon kuuluvan tukkukauppa Kespron tärkein tehtävä on tuotteiden ja tarvikkeiden jatkuvan saatavuuden varmistaminen ravintola-asiakkailleen. Olemme arvioineet asiakkaidemme kanssa yhdessä ravintoloiden asiakastilannetta ja optimoimme ravintoloille toimitettavia kuormia ja tilausrytmiä uuteen tilanteeseen sopivaksi. Näin autamme ravintoloita pienentämään kulujaan ja keittiössä syntyvää hävikkiä.

Takaisin ylös