Kesko ostaa teknisen tukkukaupan asiakkaita palvelevan Mark & Infra i Sverige AB:n Ruotsissa

Kesko on sopinut ostavansa ruotsalaisen vesi- ja viemärivesituotteiden myyntiin keskittyneen Mark & Infra i Sverige AB -yhtiön (MIAB). Ostettava yritys vahvistaa teknisen tukkukaupan Onnisen tarjontaa infra-alan asiakkaille Ruotsissa.

Mark & Infra i Sverige AB on vuonna 2014 perustettu yhtiö, jonka pääkonttori on Tukholmassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2018 oli 18,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,7 miljoonaa euroa. MIAB:lla on vahva jalansija kolmessa kaupungissa Mälarinlaakson alueella: Tukholmassa, Västeråsissa, Örebrossa ja sen asiakkaisiin kuuluu sekä kansainvälisiä rakennusalan yrityksiä että suuria valtakunnallisia ja pienempiä paikallisia rakennusyhtiötä. Yhtiö työllistää noin 20 alan ammattilaista.

K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialalla on toimintaa kahdeksassa maassa. Ruotsissa toimialalla on 34 ammattirakentajia palvelevaa K Bygg-myymälää sekä 17 K-rauta-myymälää. Lisäksi Ruotsissa palvellaan Onnisen infra-liiketoiminnan asiakkaita teknisessä kaupassa. Keskon strateginen tavoite rakentamisen ja talotekniikan kaupassa on markkina-aseman vahvistaminen Pohjois-Euroopassa ja kannattavuuden parantaminen kaikissa toimintamaissa.

“Yritysosto on esimerkki strategisesta tavoitteestamme tehdä kohdennettuja yritysostoja vahvistaaksemme asemaamme valituissa asiakassegmenteissä. MIAB täydentää nykyistä Onnisen kasvavaa infrarakentamisen liiketoimintaamme Ruotsissa ja laajentaa vesi- ja viemärivesituotteiden tarjontamme merkittävästi. MIAB on saavuttanut uskollisen asiakaskunnan laajan tuotevalikoimansa ja korkeatasoisten neuvonta- ja muiden palvelujensa ansiosta”, toteaa K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtaja ja pääjohtajan sijainen Jorma Rauhala.

Lisätietoja:
Rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtaja, pääjohtajan sijainen Jorma Rauhala, puh. 010 53 22211, jorma.rauhala@kesko.fi
Viestintäjohtaja Jessica Diktonius, K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kauppa, puh. 040 709 9176, jessica.diktonius@kesko.fi

Kesko Oyj

JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka myynti on noin 13 mrd. euroa. K-ryhmä on Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppias ja se työllistää noin 43 000 henkeä. Kesko toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Sen toimialat ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Keskon liikevaihto on 11 miljardia euroa ja henkilökuntaa on noin 25 000 henkeä. Keskon ketjutoimintaan kuuluu yli 1 800 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä ja Puolassa. Kesko on pörssiyhtiö ja sen osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä. Kesko on maailman vastuullisin ruokakaupan alan yritys (The Global 100 Most Sustainable Corporations in the World). www.kesko.fi 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös