Keravalta löytyvät Vuoden 2019 parhaat Intersport-kauppiaat

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 14.9.2020 Keravan Intersport-kauppiaat Juha Vuojärvi ja Mervi Ilmakangas on palkittu vuoden 2019 parhaina Intersport-kauppiaina.

Palkinnon myöntämisen kriteerit ovat konseptin toteutuksen, myynnin kehityksen, asiakastyytyväisyyden ja kannattavuuden mittareissa.

Intersport-ketju on palkinnut vuoden parhaan ketjun kauppiaan jo vuodesta 1990 ja tämä diplomi tuli jo toistamiseen Keravalle. Vuonna 1991 Arja ja Kyösti Leikoski pokkasivat samaisen kiertopalkinnon silloin kaupalleen.

Juha ja Mervi ovat toimineet Keravan Intersport-kauppiaina 2015 keväästä lähtien. He kertovat, että palkitseminen tuli heille täytenä yllätyksenä. ”Teemme parhaamme henkilökuntamme kanssa kaupalla, että voimme täyttää asiakkaidemme toiveet ja palvella heidät mahdollisimman hyvin. Hienoa, että se on huomattu niin ketjussa kuin asiakkaiden tyytyväisyytenä.”

”Olemme suunnattoman ylpeitä ja kiitollisia ammattitaitoisesta, vuosien kokemuksen omaavasta henkilökunnastamme, jonka kanssa yhteen hiileen puhaltaminen ja päämäärien tavoittelu on saumatonta. Suuri kiitos myös kaikki ihanat asiakkaat, kaupalla tavataan!”, kiittelevät Juha ja Mervi.

Juha ja Mervi kertovat, että palkitsemista juhlistetaan henkilökunnan kanssa sopivana hetkenä. ”Haluaisimme juhlia tätä myös asiakkaidemme kanssa mutta näissä olosuhteissa panostamme ennen kaikkea turvallisuuteen kaupassamme. Mutta kyllä me jotain vielä keksimme!”, lupaavat kauppiaat.

Lisätietoja:
K-kauppias Juha Vuojärvi, puh. 0400 920 920, mail: juha.vuojarvi@intersport.fi
Intesport Finland Oy ketjujohtaja Juha Nurminen, puh. 050 525 3847, mail: juha.nurminen@kesko.fi

Intersport Finland Oy
Intersport Finland Oy on Suomen urheilukaupan markkinajohtaja. Intersport-kauppoja on yli 5 500 yhteensä 44 maassa. K-ryhmään kuuluva Intersport Finland Oy on yhtiön osakas ja omistaa Intersport-, Budget Sport- ja The Athlete`s Foot -lisenssit maassamme. Suomessa on 52 Intersport-kauppaa ja intersport.fi-verkkokauppa.www.intersport.fi 

Takaisin ylös