K-ryhmän myynti Etelä-Pohjanmaalla oli viime vuonna 232,4 miljoonaa euroa

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 5.2.2020 K-ryhmän myynti oli vuonna 2019 Etelä-Pohjanmaalla yhteensä 232,4 miljoonaa euroa alv 0 % ja se kehittyi 0,4 %.

Päivittäistavarakaupan myynti oli 160,6 miljoonaa euroa ja se oli edellisen vuoden tasolla. Rakentamisen ja talotekniikan kauppa kehittyi 1,1 % myyntieurojen ollessa 71,8 miljoonaa.

”Meno Etelä-Pohjanmaalla on ollut muuten kohtalaisen tasaista mutta K-Rauta-ketjun lähes 5 %:n kehitys ilahduttaa”, kertoo Keskon Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen. ”Tavoitteena on edelleen lisätä kauppaverkostoa kasvavilla kaupunkiseuduilla ja Seinäjoella onkin muutama hanke jo hyvässä vauhdissa suunnittelupöydällä.”

Lisätietoja:
Keskon Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen, puh. 050 620 26

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, jonka myynti on 13 mrd. euroa. K-ryhmä on Pohjois-Euroopan kolmanneksi suurin vähittäiskauppias ja se työllistää noin 43 000 henkeä. Kesko toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Sen toimialat ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Keskon liikevaihto on 10 miljardia euroa ja henkilökuntaa on noin 25 000 henkeä. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 1 800 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä ja Puolassa. Kesko on pörssiyhtiö ja sen osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä. Kesko on maailman vastuullisin ruokakaupan alan yritys (The Global 100 Most Sustainable Corporations in the World). www.kesko.fi  


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös