K-ryhmä mukana jo kahdeksatta kertaaa tukemassa Pelastusarmeijan joulupatakeräystä

Pelastusarmeijan joulupadat ilmestyvät katukuvaan jälleen 14. joulukuuta. Joulupata on Pelastusarmeijan vuotuinen keräys kotimaan vähävaraisten auttamiseksi. Apua tarvitaan tänä vuonna erityisen paljon, sillä poikkeusajat ovat tuoneet Pelastusarmeijan pisteisiin myös uusia avuntarvitsijoita. K-ryhmä tukee keräystä tänäkin vuonna ja joulupatoja löytyy useiden K-ruokakauppojen yhteydestä.

Joulupatakeräykseen voi lahjoittaa sekä rahaa että ehjiä, puhtaita tavaroita. Tavaralahjoitukset toivotaan toimitettavan Pelastusarmeijan kirpputorien Joulupata-pisteisiin.

Joulupadat ovat kaduilla 14. - 23.12.2020. Keräyksestä saatavat varat Pelastusarmeija jakaa ruokana, vaatteina, lahjakortteina ja erilaisina tukitoimina vähäosaisille lapsiperheille ja muille vähävaraisille ja syrjäytymisvaarassa oleville ihmisille Pelastusarmeijan toimipisteissä eri puolella Suomea. Varoja käytetään myös erilaisiin tukitoimiin.

Kullakin alueella kerätyt varat käytetään paikallisesti kyseisen paikkakunnan ihmisten avustamiseen. Nettipatojen tuotto jaetaan sitä vastoin avun tarvitsijoille kaikkialla Suomessa. Joulupata-keräys tuottaa kokonaisuudessaan vuosittain lähes miljoona euroa.

Lue lisää Joulupata-keräyksestä ja tavoista, jolla keräykseen voi osallistua osoitteessa joulupata.fi.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös