K-ryhmä keräsi asiakkaidensa kanssa lähes 900 000 euroa vuoden 2020 Roosa nauha -kampanjalle

Ennätyksellisen suuri lahjoitussumma syntyi suurelta osin arjen perusostoksista, joissa erityisesti Pirkka hevi-tuotteet ja Pirkka Reilun kaupan ruusut loistivat suosikkeina. K-ryhmä on tehnyt Roosa nauha -yhteistyötä Syöpäsäätiön kanssa jo 12 vuotta ja yhtenä kampanjan pääyhteistyökumppanina se oli nyt kuudetta kertaa.

Vuotta aiemmin, vuonna 2019 K-ruokakauppojen Roosa nauha -keräys tuotti reilut 770 000 euroa. Tavoite nostettiin kuluneen syksyn kampanjassa kunnianhimoiseen 800 000 euroon, ja se ylittyi kirkkaasti.

”Lähes 900 000 euron lahjoitussumma on kaikkien aikojen ennätyksemme. Lämmin kiitos jokaiselle asiakkaallemme, joka osallistui Roosa nauha -kampanjaan omalla panoksellaan. Iso kiitos kuuluu myös kampanjaa vahvasti esiin nostaneille K-kauppiaillemme,” sanoo K-ryhmän päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.

Muusikko Juha Tapion suunnittelemia vuoden 2020 Roosa nauhoja myytiin K-ruokakaupoissa kampanjan aikana lähes 154 000 kappaletta. Roosa nauhan rinnalla uutuustuotteena lanseerattua Roosa nauha -ranneketta myytiin noin 21 500 kappaletta.

Kestosuosikkina miniluumutomaatti

Terveelliset hevituotteet porskuttivat K-ruokakauppojen myydyimpien Roosa nauha -tuotteiden kärjessä.

”Rakennamme Roosa nauha -valikoimamme aina arjen perustuotteista, joita asiakkaamme ostavat muulloinkin paljon. Roosa nauha tuotteistamme kirkkaan kärkisijan ottivat tänäkin vuonna Pirkka miniluumutomaatit, joita myytiin liki 1,7 miljoonaa rasiaa,” Jäske kertoo. 

Muita suosittuja Roosa nauha -tuotteita olivat muun muassa Pirkka vadelmat, Pirkka kiivit ja Pirkka Reilun kaupan ruusukimput. Myös Pirkka Roosa nauha WC-paperi kävi kampanjassa hyvin kaupaksi.

Pirkka Roosa nauha -tuotteiden lisäksi K-ruokakaupoissa suosittuja kampanjatuotteita olivat erityisesti Unileverin Omo pyykinpesuneste sekä useat Dove hygieniatuotteet.

Ilman tukea ei ole tutkimusta

Suomalaisen syöpätutkimuksen suurimpana haasteena on julkisen tutkimusrahoituksen väheneminen. Siksi elinkeinoelämän rooli on yhä suurempi tutkimustyön tukemisessa.

”Olemme valtavan kiitollisia ennätyksellisen suuresta lahjoitussummasta syöpätutkimuksen hyväksi. Kiitos kaikille K-ryhmän työntekijöille upeasta työstä ja näkyvyydestä Roosa nauha -keräyksen hyväksi. Sydämellinen kiitos kuuluu tietysti myös Roosa nauhojen ja kampanjatuotteiden ostajille, jotka ovat halunneet tukea suomalaista tutkimustyötä. Yhdessä kerätyn lahjoitussumman avulla voimme rahoittaa syöpätutkimusta yhä vaikuttavammin ja jakaa tukea yhä useammalle tutkimushankkeelle,” iloitsee Syöpäsäätiön tutkimusjohtaja Jarmo Wahlfors.

”Ilman tukea ei ole tutkimusta. Syöpätutkimus on äärimmäisen kallista: yksi tutkijoiden tarvitsema huipputason mikroskooppi voi maksaa lähes miljoona euroa. Pitkäjänteinen yhteistyö K-ryhmän kanssa auttaa meitä tukemaan tutkijoiden työtä riittävän suurilla apurahoilla. Tänä vuonna Roosa nauha -keräysvaroista myönnettiin toinen Syöpäsäätiön suurapurahoista ja useita muita monivuotisia apurahoja parhaille syöpätutkijoille Suomessa”, Wahlfors jatkaa. 

Syöpäsäätiön Roosa nauha on yksi Suomen suurimmista hyväntekeväisyyskeräyksistä. Kampanjan keräystuotoilla tuetaan monipuolisesti Suomessa tehtävää syöpätutkimusta. Keräysvaroilla tuetaan lisäksi sairastuneille ja heidän läheisilleen tarjottavaa maksutonta neuvontapalvelua. Syöpäjärjestöillä on 50 neuvontahoitajaa ympäri Suomen.

 


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös