Sikatilan kannattavuus oli mitä oli. Eräänä päivänä tilan isäntä kuuli radiosta, että lähikaupungissa Mikkelissä oli aloittanut toimintansa uusi olutpanimo. Siinä radiohaastattelua kuunnellessa syntyi idea: oluen panemisesta yli jäävä mäski voisi olla hyvää ruokaa tilan sioille.
Niin se olikin; itse asiassa mäski tuotti sianlihaan ja sen rasvakerrokseen omintakeisen maun. Nyt helsinkiläiset huippuravintolat tilaavat juvalaisen sikatilan Mallaspossua.
Pitkän uran yritysjohtajana, viimeksi OP-ryhmän pääjohtajana tehnyt Reijo Karhinen kertoo Mallaspossun tarinaa esimerkkinä oivalluksista ja tuotekehityksestä, joita suomalainen ruoantuotanto kaipaisi. Kuluttajat toivovat luomu- ja lähiruokaa enemmän kuin koskaan, mutta silti suomalaisen ruoantuotannon kannattavuus kituuttaa.
“Katson tätä problematiikkaa yritysjohtajan silmin”, Karhinen sanoo. “Siitä näkökulmasta kotimaisen ruuan osalta itse tuotteessa ei ole vikaa. Tuote on erinomaisessa kunnossa. Aika kulkee vielä siihen suuntaan, että tuote omalla tavallaan vain paranee, kun ruoan puhtaus, turvallisuus ja lähituotanto nousevat kuluttajille entistä tärkeämmiksi. Alan problematiikka on muualla.”
Karhinen pohti suomalaisen ruoantuotannon ja kotimaisen ruoan arvostuksen problematiikkaa laajasti helmikuussa julkaistussa Uusi alku - Maatalous on myös tulevaisuuden elinkeino -raportissaan. Selvitystyön tilasivat pääministeri Juha Sipilä ja Maa- ja metsätalousministeriö. Toimeksiantona oli selvittää, millä keinoin maatalouden yrittäjätuloa voitaisiin parantaa 500 miljoonalla eurolla vuodessa.
Keinoja löytyikin. Karhinen listaa raportissa toimenpide-ehdotuksia niin ruoan alkutuotantoon, jalostukseen, kauppaan, vientiin kuin tukipolitiikkaan. Hän piirtää suomalaisen ruokaketjun, jonka toisessa päässä ovat kuluttajat, toisessa EU ja ruoantuotantoa valvova, tukeva ja sääntelevä viranomaisjärjestelmä. Väliin mahtuvat ruoantuottajat, jalostajat ja kauppa.
“Tavoitteeseen pääsy edellyttää johdonmukaista, vahvan tahtotilan mukaista ja useamman vuoden pituista uudistusohjelmaa laajalla rintamalla”, Karhinen kirjoittaa. “Toimintamalleja on hiottava niin tiloilla kuin laajassa maataloushallinnossa. Kaikilla tasoilla on tarve uudistua. Kenelläkään ei ole varaa olla tunnustamatta uudistumistarpeelleen lähtökohdaksi sitä, että maataloutemme on vakavassa tuloskriisissä.”
Kaksi kuukautta rapotin julkaisun jälkeen Karhinen seuraa herättämäänsä keskustelua tyytyväisenä. Näyttää siltä, että useammalla taholla esitykset on otettu vastaan mieluummin kiinnostuksella kuin siilipuolustukseen käpertyen.
“Ketjun yksi osa, kauppa, on tehnyt rakenneratkaisuja ja osannut uudistua onnistuneella tavalla. Se on synnyttänyt kaupalle myös vahvan neuvotteluaseman. Jalostavassa teollisuudessa on jääty strategisissa ratkaisuissa, rakenteellisissa ratkaisuissa ja liiketoiminnan painotuksissa kaupasta jälkeen. Oivaltavia, kauaskantoisia ratkaisuja, joita on nähty kaupan puolella, ei ole teollisuudessa nähty”, Karhinen vertaa.
Rakenteellisen uudistumisen lisäksi suomalaisen ruoan arvon kehittymisessä - tai palauttamisessa - tarvitaan uusia palveluinnovaatioita. Karhisen raportissa puhutaan lähiruuan verkkokaupasta ja kotimaisen ruoan esillepanosta kaupoissa, mutta myös datan entistä avoimemmasta hyödyntämisestä.
Asiakkaan luvalla ja asiakkaan tietoturvasta huolehtien tällä tiellä ollaankin jo liikkeellä. Hyvä esimerkki on Plussa-asiakkaille tänä keväänä lanseerattu K-Ostokset-palvelu, jonka avulla asiakas voi seurata oman ostoskorinsa kotimaisuusastetta.
“Se on älyttömän hyvä oivallus. Lisää tällaista”, Karhinen sanoo.
“Tarvitaan lisää tällaisia älykkäitä ratkaisuja, joissa teknologia mahdollistaa sen, että kuluttaja voi helpolla tavalla tehdä päätöksiä ja panostaa kotimaiseen. Voin hyvin kuvitella, että kun näen omien ostosteni kotimaisuusasteen, siitä tulee sellainen jes-tunne, ja halu parantaa astetta entisestään.”
Toiseksi hyväksi esimerkiksi Karhinen nostaa K-kauppojen pientuottajaviikot.
“Keskustelin juuri K-Citymarket-kauppiaan kanssa, joka kertoi, että hänen kaupallaan järjestetään pientuottajaviikko kahdesti vuodessa. Esillä on yli sata toimijaa. Tällainen varmasti on omiaan elvyttämään ja pitämään yllä lähiruuan kysyntää. K-Citymarketien kaltaiset suuret kaupat voivat olla avainasemassa kehittämässä alueellista ruokakulttuuria.”
Kansallisella tasolla Karhinen esittää, että Suomen tulisi rakentaa uusi koko alan yhteinen ruokastrategia. Strategian luomiseen hän kutsuisi ruokaketjun kaikki toimijat uuteen keskustelufoorumiin, “Yhteiseen ruokapöytään”.
Karhinen toivoo, että puhe kotimaisesta ruuasta saisi uusia sävyjä. Hinnan ohella pitäisi puhua entistä enemmän laadusta, puhtaudesta, turvallisuudesta - ja niistä Mallaspossun tai K-Ostosten kaltaisista uusista oivalluksista.
“Minkä takia meillä puhe on niin hintavetoista?” Karhinen kysyy. Hän toivoo, että puheessa päästäisiin numeroista tunteisiin. “Suomalainen kuluttaja ihan oikeasti arvostaa suomalaista ruokaa. Aivan erityinen rakkaus kohdistuu lähiruokaan.”
K-ryhmä tarjoaa ainoana kaupan toimijana kuluttajalle konkreettisen ja helpon väylän tukea omilla valinnoillaan suomalaisten ruoantuottajien arvokasta työtä: Tuottajalle kiitos -toimintamallissa tilitetään jokaisesta myydystä toimintamalliin kuuluvasta tuotteesta lisäosuus suoraan tuottajille.
Toimintamallilla on kerätty tähän mennessä suomalaisille tuottajille jo yli 1,8 miljoonaa euroa. Talven aikana toimintamalli laajeni merkittävästi ja se kattaa nyt 65 tuotetta 10 suomalaiselta bränditalolta. Tällä hetkellä malli kerryttää tuottajalle maksettavaa tukea noin 100 000 euroa kuukaudessa. Summa menee lyhentämättömänä tuottajille ja sen kertymistä voi seurata Tuottajalle kiitos -verkkosivulla.
Lue myös: Puolikas sato, samat panokset
KYLLÄ
EI
