Mikko Valtosen kauppiasura Tampereella alkaa kahden K-Marketin voimin

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 27.6.2019 K-Marketit Tampereen asemalla ja Tammelan Vellamonkadulla saavat uuden isännän heinäkuun alusta, kun Mikko Valtonen aloittaa niissä kauppiasuransa.

Uudistuva Tampere tarjoaa mahdollisuuksia kaupoille

  • Kovasti innoissani aloitan kauppiasuraa. Tammela ja aseman seutu muuttuvat tulevaisuudessa ja se tarjoaa uusia mahdollisuuksia kaupoillekin. Ratikkatyömaan valmistuttua ihmiset pääsevät helposti kauppoihin ilman esteitä. Mutta ensin tutustutaan kunnolla henkilökuntaan ja asiakkaisiin, kauppias-Mikko listaa.

Tammelassa monipuoliset palvelut ja asemalla matkustajien vaivaton asiointi

  • Aiomme erottua Vellamonkadulla Tammelan parhaiten palvelevana lähikauppana, meillä on kilpailuetuna esimerkiksi Posti ja muita lähipalveluita. Asemalla palvelemme nopeasti kaikki aseman kautta kulkevat asiakkaat. Asiakkaiden toiveita kuunnellen kehitetään molempia kauppoja, lupaa Mikko.

Mikko Valtonen on aloittanut työnteon 15-vuotiaana kaupan TET-harjoittelussa, joka jatkui yli kymmenen vuotta kaupan työssä korkeakouluopintojen ohella. Seuraavaksi Mikko toimi Askon myymäläpäällikkönä ja sen jälkeen yhdeksän vuotta Saarioisella erilaisissa tehtävissä hyvän ruuan ja erilaisten asiakkaiden parissa. Kauppiasvalmennukseen kuuluvan kauppaharjoittelun hän suoritti K-Supermarket Ratinassa ja Mikko kiitteleekin kasvattajakauppias Marko Laaksosta hyvästä ja antoisasta valmennuksesta.

Pikkukauppiaat odottavat pääsyä kaupan töihin

Mikon puoliso Henna jatkaa omassa työssään fysioterapeuttina Sydänsairaalassa mutta hänetkin nähdään molemmissa kaupoissa asiakkaita palvelemassa. Perheen lapset Oona (10) ja Onni (7) odottavat innoissaan, että pääsevät isän mukaan kaupan töihin.

Lisätietoja: K-kauppias Mikko Valtonen, puh. 050 555 5912

K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös