K-ryhmä selvitti kesän hittituotteet - linssisipsit ja pilkotut hedelmät yhä useamman kesäostoskorissa

Kesän hittituotteista löytyy yllättäviä tuoteryhmiä kuten linssisipsit ja pakastemarjat. Helppokäyttöisyys korostuu kesällä ja asiakkaat ovatkin olleet aiempaa selvästi kiinnostuneempia esimerkiksi valmiiksi kuorituista ja pilkotuista naposteluun sopivista hedelmistä. Myös miedot viinit ja alkoholittomat oluet ovat yhä useamman asiakkaan kesäostoskorissa.

Viime vuotta viileämpi kesä on vaikuttanut normaalien kesätuotteiden myyntiin. Esimerkiksi vesien ja kivennäisvesien sekä jäätelön myynti on ollut viime vuoteen verrattuna maltillisempaa. Selvitimme K-ruokakauppojen myyntidatan avulla, mitkä ovat olleet tämän kesän hittituotteita.

”Ruoanlaittoon satsataan ja esimerkiksi lihatuotteissa valitaan laadukkaampia tuotteita, naudanfileitä on ostettu tänä kesänä viime vuotta enemmän ja kanatuotteetkin ovat kehittyneet hyvin. Ylipäätään voi todeta, että kulutus monipuolistuu, ja vaikkapa grillataan enemmän kasviksia, kalaa ja äyriäisiä”, kertoo K-ryhmän päivittäistavaratoimialan tavarakaupan johtaja Harri Hovi.

Helppokäyttöisyys korostuu kesällä. Hedelmä- ja vihannesosastolta haetaan terveellisempiä mukaan otettavia eväitä, kuten valmiiksi kuorittuja ja pilkottuja naposteluun sopivia hedelmiä sekä kaupan appelsiinikoneesta tuorepuristettua appelsiinimehua. Erityisesti heinäkuun suosikki näyttäisi olleen tänä vuonna kirsikka.

Julkisuudessa paljon esillä olleet lihaa korvaavat kasviproteiinit kiinnostivat myös kesällä.

”Kasviproteiinien myynti kehittyy tällä hetkellä hyvin, kehitys on yli 20 prosenttia. Kuitenkin kokonaisuutena myynti on edelleen aika pientä. Kasvua voi selittää sillä, että nämä tuotteet liittyvät useampaan isompaan ruokailmiöön: tiedostavaan kuluttamiseen sekä hyvinvointitrendiin. Muissakin tuoteryhmissä löytyy kasvisbuumiin liittyviä hittituotteita, esimerkiksi linssisipsit ja vegaaniset jäätelöt”, kertoo Hovi.

K-ryhmän asiantuntijat ovat ennustaneet marjojen ympärivuotisen käytön kasvavan hyvinvointitrendin myötä. Trendi näkyy kesän myyntidatassa: marjat ovat olleet tämän kesäkauden herkku niin tuoreina kuin pakasteenakin. Suomalaisen mansikan osalta sato onnistui paremmin kuin viime vuonna, joten mansikoita on ollut hyvin saatavilla. Kotimaisessa kurkussa sen sijaan on ollut hetkellisiä saatavuusongelmia, jotka ovat kuitenkin korjaantumaan päin.

Myös juomaosastolta paljastuu yllättävä trendi. Erityisesti vesien ja virvoitusjuomien myynti on ollut viime vuotta alhaisemmalla tasolla. Juomista kuluttajia kiinnostavat nyt miedot viinit sekä alkoholittomat viinit, oluet ja siiderit. Lisäksi hyvinvointijuomat ovat päätyneet kesäostoskoreihin, erityisesti trendijuoma kombucha. 

”Suomalainen ruoka- ja juomakulttuuri eurooppalaistuu, alkoholittomien tuotteiden ja mietojen viinien kasvu on hyvä osoitus tästä”, kertoo Hovi.

Esimerkiksi näitä tuotteita suomalaiset ovat ostaneet kesällä viimevuotista enemmän:

  • Jalostetut hedelmät eli mm. kuoritut ananakset, erilaiset hedelmäpalat ja tuorepuristettu appelsiinimehu, myynninkehitys viime vuoden touko-heinäkuuhun verrattuna +200 %
  • Linssisipsit, myynninkehitys viime vuoden touko-heinäkuuhun verrattuna +113 %
  • Vegaaniset jäätelöt, myynninkehitys viime vuoden touko-heinäkuuhuun verrattuna +30 %
  • Miedot viinit, myynninkehitys viime vuoden touko-heinäkuuhun verrattuna +62 %
  • Alkoholiton olut, myynninkehitys viime vuoden touko-heinäkuuhun verrattuna +24 %
  • Alkoholittomat viinit, myynninkehitys viime vuoden touko-heinäkuuhun verrattuna +28 %
  • Tuoreet marjat, myynninkehitys viime vuoden touko-heinäkuuhun verrattuna +28 %
  • Kirsikka, myynninkehitys viime vuoden touko-heinäkuuhun verrattuna +25 %
  • Pakastemarjat, myynninkehitys viime vuoden touko-heinäkuuhun verrattuna +20 %
  • Hyvinvointijuomat, myynninkehitys viime vuoden touko-heinäkuuhun verrattuna +30 %
  • Naudanfile, myynninkehitys viime vuoden touko-heinäkuuhun verrattuna +11 %

Lisätietoja:
Harri Hovi, tavarakaupan johtaja, K-ryhmän päivittäistavaratoimiala, p. 050 383 7584
K-ryhmän viestintä, p. 010 5350 200, viestinta@kesko.fi

Lähde: K-ryhmän touko-heinäkuun myyntidata vuosina 2018 ja 2019

K-ruokakauppojen asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-ruokakauppiaat, joiden kanssa Keskon päivittäistavarakauppa toimii ketjuliiketoimintamallilla. K-ruokakauppojen ketjuja ovat K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market ja Neste K. K-ruokakaupat ovat alansa vastuullisimpia maailmassa. Lisäksi vahvuuksia ovat ylivoimaiset tuoreosastot, ammattitaitoinen palvelu, laajimmat valikoimat, suomalaiset tuotteet ja Pirkka. K-ruokakaupat ovat sekä laadukkaita että edullisia.


Oliko sisältö hyödyllinen?
KYLLÄ
EI

Takaisin ylös