Joensuun uusi K-Market Reijola valmistuu ystävänpäiväksi – kauppiaspari Toni ja Henna Ahonen aloittavat myös K-Market Aittarannassa

K-Market Reijolan rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa ja avajaisia on suunnitelmissa viettää ystävänpäivänä 14.2.2019. K-Market Reijolan kauppiasparina jatkavat Toni ja Henna Ahonen. Kauppiaspari ottaa luotsattavakseen myös Joensuun K-Market Aittarannan 11.1.2019 alkaen.

Uusi K-Market Reijolan kauppakiinteistö valmistuu valtatie 6:n varteen. Uuden kaupan pinta-ala on noin 550 neliötä ja vanhaan K-Market Reijolaan nähden kaupan pinta-ala tuplaantuu. Erikoiseksi uuden rakennuksen tekee se, että se on kasattu täysin valmiista elementeistä ja on uudenlaisen rakentamisen pilottihanke K-ryhmässä.

– Reijolassa jatkaa vanha henkilökunta, mutta ilokseni voin kertoa, että laajennus mahdollisti kahden uuden työntekijän palkkaamisen kauppaan. Kevään edetessä katsotaan, tarvitaanko edelleen lisärekrytointeja, kertoo kauppias Toni Ahonen.

– Uusina palveluina kauppaan tehdään konseptit ainakin salaattibaarille, lämpimälle keittolounaalle sekä Postin pakettiautomaatille. Valmius uusien palvelukonseptien kehittämiseen on luonnollisesti olemassa, joten otan mielelläni vastaan asiakkaiden toiveita näihin liittyen, kertoo Ahonen.

– Kun uusi kauppa aukeaa, voisi todeta että vanhasta kaupasta mukaan lähti ainoastaan vanha henkilökunta ja hyvä fiilis. Kaikki muu on uutta. Uudistus kehittää osaltaan alueen elinvoimaisuutta. Nyt pystymme tarjoamaan uskolliselle asiakaskunnallemme nykyaikaiset puitteet ja aivan uusia palveluja, sanoo Ahonen.

Kauppiasvaihdos K-Market Aittarannassa


K-Market Aittaranta siirtyy Ahosille 11.1.2019 alkaen. Kaupan henkilökunta jatkaa normaalisti.

– Aittarannnassa vahvuutemme ovat ostamisen helppous ja nopeus sekä esimerkiksi kaupassa paistettavien tuotteiden laaja tarjonta. Pystymme myös nopeasti ottamaan valikoimiin asiakkaiden toivomia tuotteita, sanoo Ahonen.

– Aittaranta on meille kolmas kauppapaikka K-Market Reijolan ja K-Market Hammaslahden lisäksi. Tämä monikauppiuus on hieno mahdollisuus kauppiasuralla ja antaa hyvän mahdollisuuden kehittää koko kauppakokonaisuutta. Lisäksi kaupat saavat toisistaan synergiahyötyjä, esimerkiksi henkilökunnan ristiintyöskentelyn kautta eri kauppapaikoissa kertoo Ahonen.

– Aittarantaan tulee oma vastuumyyjänsä, kun me kauppiaspariskuntana emme voi olla kaikissa kolmessa kaupassa samaan aikaan, hymyilee Ahonen.

Lisätietoja:
K-kauppias Toni Ahonen, p. 0500 674 658
K-ryhmän aluejohtaja Jari Kuosmanen, p. 050 368 7980


K-Market on moderni kylä- tai kaupunkiyhteisön keskus, 2020-luvun kyläkauppa, lähellä jokaista suomalaista. K-Marketissa kaikki hyvä on lähellä, asioiminen on helppoa ja nopeaa sekä palvelu ystävällistä. K-Marketin kauppias luo valikoiman ja palvelut omien asiakkaiden toiveiden mukaisesti, joten jokainen K-Market on lähialueensa asiakkaiden näköinen. Kaupassa on asiakkaille sopiva monipuolinen valikoima, kattavat palvelut sekä luotettava kilpailukykyinen hintataso. www.k-market.fi

Takaisin ylös