Ruoan verkkokauppauudistus K-ryhmässä jatkuu: kaikille avoin tukkuverkkokauppa

K-ryhmä ottaa uuden askeleen ruoan verkkokauppapalvelujen uudistamisessa, kun Kespro avaa Suomen ensimmäisen kaikille avoimen tukkuverkkokaupan, K-RuokaPron.

– Uudenaikaisilla verkkopalveluilla pystymme helpottamaan huomattavasti esimerkiksi ravintoloiden arkea. K-RuokaProssa olemme vieneet helppokäyttöisyyden uudelle tasolle, sillä se on markkinoiden ensimmäinen tukkuverkkokauppa, joka on avoin kaikille: erillisiä palveluun kirjautumisia tai sopimuksia ei tarvita tilauksen tekemiseen, kertoo Kespron johtaja Mika Halmesmäki.

Uutta K-RuokaProssa on myös se, että hinnat ovat palvelussa avoimesti näkyvissä.

– Asiakkaamme ovat kertoneet, että hintavertailu tukkujen välillä on käytännössä mahdotonta, koska ne vaativat palveluun kirjautumisen. Uskomme palvelun avoimen hinnoittelun helpottavan osaltaan asiointia ja asiakkaiden ostopäätöksiä, Halmesmäki sanoo.

Madaltaa kynnystä tukkuasiointiin

Ulkona syömisen trendi kasvaa Suomessa ja eritoten pääkaupunkiseudulla jatkuvasti.

– Uusia kahviloita ja ravintoloita syntyy markkinoille lähes viikoittain. Juuri näille uusille ja pienille HoReCa-toimijoille, sekä esimerkiksi toimisto-, urheilu- tai harrasteyhteisöille haluamme tarjota entistä joustavamman kanavan tukkuasiointiin, kertoo Halmesmäki.

Alkuvaiheessa K-RuokaPro toimii pääkaupunkiseudulla ja asiakkaiden saatavilla on laaja, yli 6 000 tuotteen valikoima. Tilaukset toimitetaan asiakkaan haluamana ajankohtana suoraan haluttuun osoitteeseen. Toimituksen kuljetusta voi seurata reaaliajassa ja näin saada tarkan tiedon sen saapumisajankohdasta.

– On nykyaikaa, että tukku kulkee mukana taskussa. Panostamme siihen, että asiakas voi hoitaa koko tilausketjun aina hintavertailusta tilauksen tekemiseen ja toimituksen seurantaan mahdollisimman yksinkertaisesti, Halmesmäki toteaa.

Saatavilla yli 6000 tuotteen valikoima

- HoReCa-asiakkaille suunnattu valikoima
- Palvelussa tällä hetkellä yli 6000 tuotetta – valikoima päivittyy koko ajan
- Palvelu on optimoitu mahdollisimman älypuhelinystävälliseksi – toimii ilman sovellusta
- Kaikille näkyvä ja avoin hinnoittelu
- Ketterä tilaaminen – ei asiakkuuslomakkeita, vakuuksia tai sopimuksia
- Verkkopalvelu ei vaadi rekisteröitymistä
- Ostosten maksaminen hoituu kortilla ja jatkossa myös Lindorffin laskulla
- Asiakaspalvelu päivystää arkisin 7.30–18.00 ja lauantaisin 8.30–15.30

K-RuokaPro osoitteessa: https://k-ruokapro.fi/

Takaisin ylös