Neste K -kauppias Nina Laituri ottaa toiseksi liikenneasemakseen Kuopion Neste K Särkiniemen

Nina Laituri ottaa Kuopiossa toiseksi liikenneasemakseen Neste K Särkiniemen 1.1.2019 lähtien. Laituri toimii kauppiaana myös Neste K Puijonlaaksossa.

– Olen toiminut Neste K Puijonlaakson kauppiaana jo lähes 11 vuotta ja innokkain mielin lähden laajentamaan vastuukenttääni myös Neste K Särkiniemeen. Asema on hiljattain remontoitu, joten paikka on kunnossa – ja lisäksi osaavalla ja motivoituneella henkilökunnalla varustettuna, kertoo Laituri.

– Neste K Särkiniemi on asiakaskunnaltaan hieman erilainen kuin Puijonlaakso. Särkiniemessä on enemmän lähikauppameininkiä, sillä se toimii lähiön yhteydessä, sanoo Laituri.

– Sen sijaan Puijonlaaksolle ominaista on sen sijainti sairaalan lähistöllä ja tämän kautta runsas ohikulkijoiden määrä, jotka voivat tulla kaukaakin asioimaan, jatkaa Laituri.

Laituri kertoo, että vuodenvaihteen jälkeen Neste K Särkiniemeen tulee muutama työntekijä lisää. Myös Neste K Puijonlaakso hyötyy, sillä kaksi asemaa mahdollistaa työntekijöiden liikkumisen tarvittaessa ristiin.

Neste K Särkiniemi ottaa käyttöönsä myös Neste K Puijonlaaksossa hyväksi havaitut Quick Wash -autopesun pesuohjelmat. Jatkossa asiakkaan pesupassi- ja lippu käyvät ristiin molemmilla asemilla.

Autopesun lisäksi Neste K Särkiniemestä löytyy kompakti K-kauppa, josta löytyvät myös autotarvikkeet ja öljyt. Särkiniemessä toimii Neste K -konseptin Koon kahvila grillituotteineen sekä Nespresso-erikoiskahveineen.

– Toivon asiakkailta palautetta, sillä vuodenvaihteen jälkeen kehitämme tarpeen mukaan kahvilan tuotteistoa sekä kaupan valikoimia asiakkaita kuunnellen, summaa Laituri.

Neste K Särkiniemi palvelee joka päivä klo 23 saakka. Liikenneaseman osoite on Särkiniementie 1, Kuopio.

Lisätietoja:
Neste K -kauppias Nina Laituri, p. 040 588 8231
Ketjujohtaja Mikko Paukkonen, Neste K -liikenneasemat, p. 050 567 9761

K-ryhmän ja Nesteen Neste K -liikenneasemat tarjoavat asiakkaille palvelua ”Paremman pysähdyksen taktiikan” mukaisesti. Tavoitteena on tarjota asiakkaille Suomen ylivertaisin liikenneasemakokemus sekä parasta ruokaa maanteillä liikkujille. Verkostoon kuuluu yli 70 Neste K -liikenneasemaa.

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Takaisin ylös