Koululaiset pääsivät auttamaan uhanalaista taimenta Kouvolan Jokelan Myllynkoskella

K-ryhmä, WWF ja Saarento-Jokelan osakaskunta rakensivat taimenelle kutupaikkoja talkoovoimin Kouvolan Jokelan Myllynkoskella torstaina 27.9. Tarkoitus on vahvistaa taimenen luontaista lisääntymistä Jokelan pohjapatoalueella. Talkoisiin osallistui myös innokas oppilasryhmä Niinistön koulusta.

Jokelan pohjapatoalue kuuluu Kymijokeen laskevaan Valkealan reittiin. Reitin alaosasta on poistettu kaikki turhat padot, minkä ansiosta uhanalainen taimen pääsee vaeltamaan pohjapadolle saakka.

”Talkoissa rakensimme kutusoraikkoja pohjapadon yhteyteen. Jokelan pohjapato on ennemminkin kynnys, joten halutessaan taimen voi jatkaa matkaansa senkin ylitse”, kertoo WWF:n virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen.

Mukana useita paikallisia kauppiaita

Torstaina kahluuhousut jalkaan vetäisivät K-Supermarket Valtarin kauppiaat Minna Mari ja Tero Turkia, K-Supermarket Koskituulen kauppias Mikael Virtanen ja K-Supermarket Ykköstorin kauppias Maarit Sannelvuo. 

”Kala on meille tärkeä myyntiartikkeli, ja haluamme olla mukana turvaamassa kalakantojen säilymistä. Tämän vuoksi oli itsestäänselvyys, että lähdemme mukaan K-Kalapolut-talkoisiin vaelluskalojen puolesta. Tämä on myös hauska tapa viettää 21-vuotishääpäiväämme”, sanovat Minna Mari ja Tero Turkia.

Ympäristökasvatusta Niinistön koulun 4. -luokkalaisille

Koska K-Kalapolut-yhteistyön tavoitteena on myös lisätä tietoisuutta vaelluskalojen uhanalaisuudesta, Myllynkosken talkoisiin kutsuttiin mukaan Niinistön koulun neljäs luokka. Talkoot sopivat hyvin koulun tämänvuotiseen ilmiöteemaan, joka on metsän ja suomalaisen luonnon tutkiminen.

”Hienoa, että K-Kalapolut-talkoot järjestettiin näin lähellä kouluamme. Pääsimme oppilaiden kanssa näin tutustumaan vesistönkunnostukseen ja oman lähialueemme perinnemaisemaan”, sanoo luokanopettaja Marjo Oittinen.

Oppilaat pääsivät osallistumaan virtavesityöhön heittelemällä kiviä Myllynkoskeen. 

Yksi talkoissa mukana olleista Niinistön koulun oppilaista oli Saara Virtanen.

”Päivä on ollut tosi rakentava ja tämä on ollut hauskaa vaihtelua koulussa istumiselle. Pääsimme kulkemaan luontopolkua, tunnistamaan eri kalalajeja kalakisassa ja heittelemään kiviä”, kertoo Saara.

Kalantunnistustaidot laitettiin testiin WWF:n kalakisassa.

Saara ja Diana Uotila pääsivät Kaakkois-Suomen Yle uutisiin kertomaan, miksi virtavesityötä tehdään. Katso haastattelu tästä, klippi alkaa kohdassa 1:59.   

Takaisin ylös