K-ryhmän trendikatsaus: tiedostava kuluttaminen valtailmiö – peruna tekee paluun

Tuore Ruokailmiöt 2019 -raportti kertoo, että ensi vuonna suurin suomalaisten ruokavalintoihin vaikuttava ilmiö on tiedostava kuluttaminen. Toiseksi suurimpana ilmiönä on arjen hyvinvointi ja kolmantena täsmähyvinvointi. Raaka-aineiden ja tuotteiden osalta vuonna 2019 ostoskoreihin valitaan entistä enemmän muun muassa valmiiksi perattua kalaa, tuoreita yrttejä ja perunaa sekä lähileipomon leipää ja pienpanimo-oluita.

Tutkimustulosten mukaan tiedostava kuluttaminen vaikuttaa arjen ruokavalintoihin jopa 55 prosentilla suomalaisista.

– Ilmiö näkyy kaupoissa siinä, että ostoskoreista löytyy ensi vuonna entistä enemmän vihanneksia ja lähiruokaa. Kauramaito on jo lyönyt itsensä läpi viimeisen parin vuoden aikana. Tänä vuonna myös muovi on puhuttanut kuluttajia. Tämä näkyy selvästi tutkimustuloksissa ja voi odottaa, että muovituotteiden välttäminen korostuu asiakkaiden valinnoissa, K-ryhmän asiakasnäkemysjohtaja Heidi Jungar toteaa.

Toiseksi suurin vuoden 2019 ruokailmiöistä on hyvinvoiva arki, joka vaikuttaa ruokaostoksilla tehtyihin valintoihin lähes joka toisella, 47 prosentilla suomalaisista.

– Arjen hyvinvoinnista on jo tullut tavanomainen asia, uusi normaali. Sen sijaan täsmähyvinvointi on voimakkaasti kasvava ilmiö. Se perustuu ajatukseen itselle räätälöidystä, juuri omiin tarpeisiin suunnitellusta ruokavaliosta, joka sallii toisinaan myös vähemmän terveelliset valinnat. Ilmiö on kasvattanut suosiotaan ja sen vaikutuksen omaan ostoskoriin tunnistaa tällä hetkellä 41 prosenttia suomalaisista, Jungar kertoo.

Suomalaisten ostoskorissa 2019

Tutkimuksessa pureuduttiin myös siihen, mitä raaka-aineita, tuotteita ja ruokaan liittyviä palveluita suomalaiset uskovat käyttävänsä enemmän vuonna 2019.

– Asiakkaan toiveiden toteuttaminen on meille tärkeää ja olennaista on tietää, mitä asiakkaat meiltä tulevaisuudessa toivovat. Paikallisten tuotteiden myynti on kasvanut meillä 10 prosentin vuosivauhtia ja on hienoa huomata, että listoilla on myös ensi vuonna vahvasti edustettuna lähi- ja pientuottajien tuotteet. K-kauppiaamme eri puolilla maata tekevät jatkuvaa yhteistyötä lähialueidensa viljelijöiden ja tuottajien kanssa, jotta paikallisia tuotteita olisi helposti kuluttajien saatavilla, tavarakaupan johtaja Harri Hovi K-ryhmästä kertoo.

Raaka-aineiden osalta uusina kärkikymmenikössä ovat muun muassa tuoreet yrtit, metsäsienet ja peruna. Tuotteissa puolestaan kiinnostavina pidetään viime vuosia enemmän pienpanimoiden oluita sekä hävikkiruokaa.

Näitä raaka-aineita suomalaiset uskovat käyttävänsä enemmän vuonna 2019, top 5:

  1. Valmiiksi perattu ja fileoitu kala kalatiskiltä
  2. Marjat tuoreena ja pakasteena
  3. Tuoreet yrtit (uutena listalla)
  4. Metsäsienet (uutena listalla)
  5. Peruna (uutena listalla)

Näitä tuotteita suomalaiset uskovat käyttävänsä enemmän vuonna 2019, top 5:

  1. Lähileipomon leivät
  2. Pientuottajien tuotteet
  3. Kotimaisesta rukiista valmistetut leivät
  4. Pienpanimoiden oluet (uutena listalla)
  5. Hävikkiruoka (uutena listalla)

Tutkimuksen tulokset perustuvat K-ryhmän päivittäistavarakaupan asiantuntijoiden ja K-ruokakauppiaiden haastatteluihin sekä K-ryhmän Kylä-asiakasyhteisön kuluttajapaneelissa tehtyyn tutkimukseen, johon vastasi lokakuussa 2018 yhteensä 1069 kuluttajaa. Otos painotettiin vastaamaan Suomen väestöä iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Tutkimuksen toteutuksesta vastasi Frankly Partners.

Kattava tutkimus toteutettiin nyt toista kertaa ja tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, miten ruokailmiöt ovat kehittyneet vuodesta 2017. Tuore tutkimusraportti on ladattavissa täältä.

Lisätietoja:
Heidi Jungar, asiakasnäkemysjohtaja, K-ryhmän päivittäistavaratoimiala p. 040 535 8524
Harri Hovi, tavarakaupan johtaja, K-ryhmän päivittäistavaratoimiala, p. 050 383 7584
Minttu Tirkkonen, viestintäpäällikkö, K-ryhmä, p. 050 350 4937

K-ruokakauppojen asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-ruokakauppiaat, joiden kanssa Keskon päivittäistavarakauppa toimii ketjuliiketoimintamallilla. K-ruokakauppojen ketjuja ovat K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market ja Neste K. K-ruokakaupat ovat alansa vastuullisimpia maailmassa. Lisäksi vahvuuksia ovat ylivoimaiset tuoreosastot, ammattitaitoinen palvelu, laajimmat valikoimat, suomalaiset tuotteet ja Pirkka. K-ruokakaupat ovat sekä laadukkaita että edullisia.

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Takaisin ylös